Ylä-Herttualalle jo toinen Euroopan neuvoston huippuapuraha

Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Euroopan tutkimusneuvosto ERC on myöntänyt akatemiaprofessori Seppo Ylä-Herttualalle 2,45 miljoonan euron apurahan huippututkijoille suunnatussa Advanced Grants -haussa. Itä-Suomen yliopiston A.I. Virtanen -instituutissa työskentelevä Ylä-Herttuala on ensimmäinen suomalainen tutkija, joka on saanut erittäin kilpaillun ERC Advanced Grants -apurahan jo kahdesti.

Poikkeuksellisen korkeatasoiseen ja innovatiiviseen tutkimukseen tarkoitettu apuraha myönnettiin hankkeeseen, jossa kehitetään uudenlaista, elimistön omien geenien toiminnan aktivointiin perustuvaa geeniterapiaa sydän- ja verisuonitautien hoitoon.

Epigeenihoito aktivoi elimistön omat hoitogeenit

Rahoitusta saaneessa Clever Genes -hankkeessa kehitetään Ylä-Herttualan tutkimusryhmän aiempaan tutkimustyöhön perustuvaa geenihoitoa sydän- ja verisuonitauteihin, mutta täysin uudesta näkökulmasta. Aiemmissa uraauurtavissa tutkimuksissa vaikeaan valtimotautiin liittyvää kudosten hapenpuutetta on lievitetty lisäämällä verisuonten uudiskasvua geeninsiirron avulla.

– Nyt kehitämme uuden sukupolven geenihoitoa, epigeeniterapiaa. Muokkaamalla geenien toimintaa sääteleviä epigeneettisiä mekanismeja voidaan lisätä potilaan omien, hoidon kannalta hyödyllisten geenien ilmentymistä. Näin elimistöön ei tarvitse viedä kokonaisia uusia geenejä, vaan ainoastaan geenien ilmentymiseen vaikuttavia nukleiinihappoelementtejä, Ylä-Herttuala kertoo.

Epigeeniterapia tuo geenihoitoon perustavanlaatuisen uuden näkökulman. Epigeneettisten mekanismien passivoimat geenit voidaan aktivoida uudelleen toimimaan muokkaamalla epigeneettistä koodia, ja hoidon vaikutus on pitkäkestoinen. Uusi hanke on myös osa kansallisen verenkierto- ja aineenvaihduntasairauksien tutkimuksen huippuyksikön toimintaa, jossa Ylä-Herttualan tutkimusryhmällä on tärkeä rooli.

Katso myös Ylä-Herttualan haastattelu viime keväältä:

Virus antaa mallia geenilääkkeeille

Vastaa