Innovaatiotoimintaa koulutuksen arkeen

Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Innovaatioiden perään huudellaan kovalla äänellä monelta taholta elektroniikkateollisuuden romahduksen jälkeisessä talousahdingossa.

Mutta onko meillä vielä innovoimattomia ideoita tässä maailmassa, jossa kaikki on jo moneen kertaan keksitty? Kyllä, vastaa Savonia-ammattikorkeakoulun innovaatioyliopettaja Miika Kajanus. Hänen mielestään innovaatio on evoluution tapainen luonnonvoima.

– Innovaatiotoimintaa tarvitaan, jotta tuotetaan sellaista, jota maailmalla tarvitaan ja ilomielin ostetaan, Kajanus tiivistää.

Ammattikorkeakouluissa innovaatiotoimintaan suhtaudutaan entistä vakavammin uuden lain asetettua opetusta palvelevan, aluekehitystä edistävän ja alueen elinkeinorakennetta uudistavan innovaatiotoiminnan ammattikorkeakoulujen yhdeksi perustehtäväksi.

– Innovaatiokyvyn korostaminen kuuluu jokaiseen ammattialaan. Me koulutamme asiantuntijoita eri aloille ja erilaisiin tehtäviin, mutta kaikille yhteistä on, että heillä on kyky innovaatioihin. Innovaatiokyvykkyyden pohjana on vahva oman alan perusasioiden osaaminen ja syy-seuraussuhteiden tunteminen. Samoin kyky nähdä asioiden vaikutuksia laajemmin, kokonaisvaltaisesti, Miika Kajanus visioi.

kuuntele Kesto: 19’48”

Vastaa