Savon koulutuskuntayhtymässä on otettu käyttöön uusi Ammattiosaajan työkykypassi, jonka avulla lisätään opiskelijoiden osaamista oman hyvinvoinnin ja terveyden ylläpidosta.

– Tavoitteena on kehittää opiskelijan työkykyä nostamalla koulutuksen sisällöistä esiin terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät asiat, Savon koulutuskuntayhtymän pedagoginen kehittäjä Ritva Ylitervo kertoo.

Ammattiosaajan työkykypassi rakentuu viidestä osa-alueesta. Opiskelijan suorittamasta ammatillisesta tutkinnosta nostetaan passin avulla esiin Ammatin työkykyvalmiuksiin, Toiminta- ja työkykyä edistävään liikuntaan, Terveysosaamiseen, Harrastuneisuus ja yhteistyötaitoihin ja Työkykyvalmiuksien vahvistamiseen teemat.

– On oletettavaa että työnantajat tulevat arvostamaan opiskelijan suorittamaan passia rekrytoinnin yhteydessä; Ammattiosaajan työkykypassi on tae siitä että henkilö osaa pitää huolta itsestään ja osaa toimia työyhteisön jäsenenä, Ylitervo toteaa.

– Käytännön tasolla passilla voitaisiin vaikuttaa siihen, että esimerkiksi metsäkoneenkuljettajaopiskelija ymmärtäisi, että päivän työreissua varten parhaat eväät eivät ole pitsa ja limppari. Omasta ravitsemuksesta on pidettävä huolta, että raskaassa työssä jaksaa ja keskittymiskyky ei herpaannu.

Toisen asteen koulutukseen suunniteltua Ammattiosaajan työkykypassia on kehitetty valtakunnallisesti vuodesta 2008 lähtien. Savon koulutuskuntayhtymässä käyttöönoton valmistelu alkoi vuosi sitten ja käyttöön passi saatiin tänä syksynä.

Vastaa