Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

– Kyllä lukio on muuttunut todella paljon nykylukiolaisten vanhempien omista kouluajoista. Luokattomuus, valinnaisuuden lisääntyminen ja ylioppilaskirjoitusten hajauttaminen ovat ehkä niitä suurimpia muutoksia, kertoo opinto-ohjaaja Anne Siven kuopiolaisesta Kallaveden lukiosta.

Siirtymä peruskoululaisesta lukiolaiseksi on melkoinen harppaus nuoren maailmassa.
– Kyllä me odotamme, että lukiolainen in itse aktiivinen ja omatoiminen. Silti on todella tärkeää, että vanhemmat ovat kiinnostuneita nuoren koulunkäynnistä ja kouluun liittyvistä aisoista. On hyvä, että kotona keskustellaan vaikkapa kirjoituksista ja nuoren jatko-opinnoista. Ja nuorelle voi aina sanoa, että käypäs kysymässä koululla opolta jos joku asia kotona mietityttää, Siven tuumaa.

Nuoren kanssa on hyvä myös palata perusasioiden äärelle. Anne Siven painottaa, että uni on opiskelijalle erityisen tärkeä juttu, jonka vaalimiseen tarvitaan myös vanhempia.
– Lukio on nuoren työpaikka, jossa pitää jaksaa päivällä olla. Vuorokausirytmiin kannattaa kiinnittää huomiota.

kuuntele Kesto: 15’54”

Katso myös:

Huoltajalle tiedoksi:

  1. Koulutaipaleen alku sujuvaksi
  2. Nuori kaipaa opiskelueväitä kotiväeltä
  3. Opiskelukunto on tärkeä juttu

Peruskoulun käsikirja vanhemmille

  1. Millainen paikka on koulu tänään?
  2. Kuuluuko vastuu lapsen kasvatuksesta kodille vai koululle?
  3. Millaista on nykypäivän opettajuus?
  4. Millaista tukea lapsi kaipaa koulutaipaleelle?

Vastaa