Puhtaan veden pullonkaulat

Ikääntyvien yliopisto

Vesi on ehto elämälle, siitä ei liene epäselvyyttä. Mutta pelkästään vesi ei vielä riitä, vaan veden täytyy myös olla turvallista, terveellistä, eli riittävän puhdasta.
Itä-Suomen yliopiston vesikemian professori Simo Pehkonen puhui Snellman-kesäyliopiston Ikääntyvien yliopiston luentosarjassa puhtaasta vedestä ja sen pullonkauloista.

Ihminen vaikuttaa luontoon voimakkaasti omalla toiminnallaan, näin myös veteen.
Pehkonen kertoo tutkijoiden listanneen kaksi ihmiskunnan pahinta keksintöä viimeisten sadan vuoden ajalta:
– Vesivessa ja polttomoottori. Syynä on se, että nämä kaksi ovat muuttaneet luontoa hyvin merkittävästi. Toinen veden likaantumisen ja toinen ilmakehän saastumisen takia. Mutta kumpi sitten on pahempi? Tämä on varmasti jo vaikeampi kysymys.

Yksi puhtaista vesistä puhuttaessa esiin nouseva kestopuheenaihe on maatalous. Esimerkiksi viljelyssä käytetty Fosfori on oma ongelmansa vesistöille, toisaalta samalla kamppaillaan myös fosforin riittävyyden kanssa.
– Neitseellinen fosfori on vähentynyt nopeasti viimeisen 50-100 vuoden aikana maatalouden korkean käytön takia. Tähän liittyvät myös vesistöjen rehevöitymisongelmat.
– Fosforin talteenotto erilaisten jätevesien käsittelyn yhteydessä tulee olemaan hyvinkin välttämätöntä seuraavien vuosien aikana. Jos fosforia ei ole saatavilla riittävästi, maatalouden tuotto per hehtaari voi romahtaa jopa 80 prosenttia.

Kuuntele Pehkosen luento kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto: 39’33”


Luento on taltioitu Kuopion kaupungintalolla Ikääntyvien yliopiston luentosarjasta. Kantti on perinteisesti valikoinut ohjelmiinsa Ikääntyvien yliopiston luentosarjan luentoja. Ikääntyvien yliopiston luennot järjestää Snellman-kesäyliopisto .

» Ikääntyvien yliopiston luentosarjan pääsivulle

Vastaa