Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Ihminen kaipaa yhteyttä toiseen ihmiseen. Ilman näitä yhteyksiä, joskus niiden kanssakin, koemme itsemme yksinäisiksi. Mutta mitä terveys- ja hyvinvointivaikutuksia yksinäisyydellä on? Onko yksinäisyys yksilön vai yhteiskunnan vika tai ongelma, vaiko molempien?

Yksinäisyydestä puhuttiin Ikääntyvien yliopistossa, kun Itä-Suomen yliopiston hyvinvointisosiologian professori Juho Saari puhui ihmisen ikävästä toisen luo, ja valotti yksinäisyyden ja onnettomuuden tutkimusnäkökulmia.

– Hyvinvointitutkijana olen päätynyt tämän aihepiirin pariin siksi, että tutkimus on hyvin paljon valon ja varjon leikiä. Me hyvin pitkään tutkittiin sitä, mikä tekee ihmiset onnelliseksi, me selvitimme, miten osa siitä johtuu geeneistä.
– Samaten me tiedämme miten sosiaaliset suhteet tähän vaikuttavat, asema yhteiskunnassa yleensä, tulevaisuusodotukset, ja itseasiassa hyvinvointivaltio tekee ihmiset onnellisemmiksi kuin talouskasvu.

Kun Saari on aikansa tutkinut onnellisuutta ja niitä mekanismeja, joilla onnellisuus syntyy, on ollut aika kääntää katse kohti onnettomuutta - kuinka onnettomuus syntyy ?

– Mitä ovat ne asiat elämässä, jotka vievät ihmisen onnellisuuden? Mitkä ovat ne näihin tekijöihin liittyvät sosiaaliset ja terveydelliset kysymykset, jotka vaatisivat meidän huomiotamme?

Onnettomuuden syntyyn riittää yleensä Saaren mukaan kaksi tekijää:
– Ensimmäinen on epävarmuuden tuottaminen elämässänne: taloudellinen epävarmuus, asumisen epävarmuus, parisuhteen epävarmuus, ja muut tämän tyyppiset kysymykset, ne tekevät ihmisen hyvin nopeasti hyvin onnettomaksi.
– Toinen tapa, ja kaikkein selkein tekijä mikä vaikuttaa ihmisten onnellisuuteen, on yksinäisyyden kokemus. Ei se, mikä on sosiaalisten kontaktien objektiivinen määrä, vaan yksinäisyyden kokemus on universaali ja yksihuippuinen, ja sillä on hyvin voimakas vaikutus ihmisten elämäntyytyväisyyteen ja terveyteen.

Millaisia ilmenemismuotoja onnellisuudella ja onnettomuudella on yhteiskunnassamme, ja miten voitaisiin yhteiskunnallisesti lisätä väestön onnellisuutta? Muun muassa näitä aiheita Saari käsittelee luennossaan.

Kuuntele Juho Saaren luento kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto: 65’40”


Luento on taltioitu Itä-Suomen yliopistolla Ikääntyvien yliopiston luentosarjasta. Kantti on perinteisesti valikoinut ohjelmiinsa Ikääntyvien yliopiston luentosarjan luentoja. Ikääntyvien yliopiston luennot järjestää Snellman-kesäyliopisto .

» Ikääntyvien yliopiston luentosarjan pääsivulle

Vastaa