Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Ihmisvoimin tehtävä työ alkaa olla historiaa ja yhä useampi meistä tekee työtä tiedon, tiedon etsimisen, muokkaamisen ja jalostamisen parissa.

Mutta mistä syntyy tietotyöläisen työn mielekkyys? Entä miksi moni meistä kokee, että työpäivän aikana tekee paljon kaikenlaista, mutta ei saa kuitenkaan aikaan niitä oikeita asioita?

Itä-Suomen yliopiston täydennyskoulutusyksikkö Aducaten Tuloksellista tietotyötä -hankkeessa on etsitty työn mielekkyyttä ja kokeiltu uusia tietotyöläisen työskentelytapoja.

– Tärkein työvälineemme ei ole tietokone eikä kännykkä, vaan aivot, toteaa suunnittelija Arttu Puhakka Aducatesta.

Jotta työkalullamme olisi otolliset olosuhteet tehdä parasta mahdollista jälkeä, pitää muutaman työolosuhteisiin liittyvän asian olla kunnossa.

– Monesti ajattelua haittaa keskittymiskyvyn puute. On paljon inputtia ja keskittymistä häiritseviä keskeytyksiä, palavereita ja kokouksia. Meidän pitäisi pystyä suunnittelemaan entistä paremmin, että mihin sitä olemassa olevaa aikaresurssia käyttää, Puhakka tiivistää.

Aivotyökalumme kaipaa myös säännöllistä huoltoa. Puhakka listaa huolto-ohjelman kolme tärkeintä pointtia.
– Tee jotain mielekästä, joka on jotain toiminnallista ja keskity siihen mitä teet.

Onko meillä työelämässä ylipäätään enää muita kuin tietotyöläisiä? Kuuntele lisää:

kuuntele Kesto: 18’58”

Katso myös Aducaten video tietotyöstä:

 

2 KOMMENTIT

  1. Kuuntelin Yle- areenasta Aspekti- lähetyksen, jossa puhuttiin Tuloksellista tietotyötä- hankkeesta.

    Mistä saisin lisätietoa kyseisen hankkeen tuloksista? Vaikutti todella mielenkiintoiselta ja ajankohtaiselta asialta- ainakin omalta kohdaltani.

Vastaa