Suomalaiset naiset elävät keskimäärin liki kuusi vuotta pitempään kuin miehet. Vuonna 2015 syntyneet tytöt elävät noin 84-vuotiaksi ja pojat noin 78,5-vuotiaiksi.

Selitystä naisten pitkäikäisyyteen voi hakea elämäntavoista ja ympäristöstä, toisaalta oma vaikutuksensa on myös sukupuolten biologisilla eroilla. Naisten etuna on esimerkiksi estrogeeni, joka näyttää suojaavan naisia sepelvaltimotaudilta vaihdevuosiin saakka. Myös solujen sinnikkyydessä on eroja: on mahdollista, että miehen solut kuluvat loppuun nopeammin kuin naisten.

LL, geriatrian erikoislääkäri Kristiina Hongisto kertoo, että jopa puolet naisten ja miesten elinajanodotteen erosta johtuu miesten yleisemmästä tupakoinnista ja alkoholin käytöstä.
– Miehet myös syövät edelleen epäterveellisemmin, harrastavat vähemmän liikuntaa ja ottavat enemmän henkeä vaarantavia riskejä kuin naiset.

Kuuntele haastattelu:

KuunteleKesto: 12’44”

JÄTÄ VASTAUS