Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Kolesterolia alentavat statiinit ovat olleet kiivaan keskustelun kohteena jo pidemmän aikaa. Statiinit on todettu tehokkaiksi sydän- ja verisuonitautitapahtumien ehkäisyssä, mutta statiinihoitoon sitoutuminen on useiden tutkimusten mukaan huonolla tolalla.

Tuoreen tutkimuksen mukaan vain noin puolet korkeaa kolesterolia statiinilääkkeillä hoitavista sitoutuu hoitoonsa eli käyttää lääkettään ohjeistuksen mukaan

Proviisori Emma Aarnio

Statiinihoitoon sitoutumista selvittänyt proviisori Emma Aarnio kertoo, että syitä hoitoon sitoutumattomuuteen on monia. Yksi niistä on näihin lääkkeisiin liittyvä julkisuus, sillä mediassa on väännetty kättä muun muassa statiinien hyödyllisyydestä sekä lääkehoitoon liittyvistä sivuvaikutuksista.

– Mikään muu lääkeryhmä ei ole ollut näin suuren mediamyllytyksen kohteena. Voi olla, että negatiiviset uutiset saattavat olla se viimeinen pisara, joka kääntää vaakakupin, että potilas päättää, ettei halua lääkettä enää käyttää, Aarnio kuvaa.

Aarnion mukaan hoitoon sitoutuminen on tärkeää sekä yksilön että yhteiskunnan kannalta, sillä se vaikuttaa saavutettavissa oleviin hoitotuloksiin ja sitä kautta suoraan myös terveydenhuollon kustannuksiin.

Kuuntele lisää:

KuunteleKesto: 18’51”

 

Proviisori Emma Aarnion väitöskirja Statiinihoitoon sitoutuminen ja sen vaikutus hoidon kustannusvaikuttavuuteen sydän- ja verisuonitapahtumien ehkäisyssä tarkastettiin Itä-Suomen yliopistossa 21.1.2017.

Vastaa