Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä
Annika Kuvaja ja Juho Nissinen suuntaavat World Skills -kisoihin Abu Dhabiin

Savon ammatti- ja aikuisopisto on mukana syksyn World Skills -kisoissa kolmen opiskelijan voimin. Loppu- ja alkuvuoden aikana ympäri Suomea järjestetyissä karsinnoissa on kerätty eri ammattioppilaitosten opiskelijoista maajoukkuetta ammattitaidon maailmanmestaruuskisoihin.

Lentokonehuollossa kilpailee Matias Korri, leipomoalan lajissa Annika Kuvaja ja metallialaa edustaa Juho Nissinen. Kaikkiaan maajoukkueessa on noin 30 kilpailijaa.

Tapasimme kaksi näistä kilpailijoista, viime keväänä Suomen Taitaja-kisoissa levy- ja hitsaus lajissa kultaa voittaneen Juho Nissisen sekä media-alalta ammatinvaihtajana elintarvikealalle suunnanneen Annika Kuvajan.

Leipomoala kisassa uutena tulokkaana

Kuvaja lähti jo pian media-assistentiksi valmistuttuaan kohti leipomoalaa, nyt käynnissä ovat syksyllä alkaneet alan opinnot, työtä hän tekee jo työssäoppimisen puitteissa Kajaanissa Heikkisen leipomossa ja kaiken lisäksi nyt varmistui paikka alan edustajana Suomen maajoukkueessa.

– Mahdottoman hyvältä tuntuu, onhan se upea mahdollisuus ja varmasti hieno kokemus, Kuvaja toteaa.

Leipomoala on World Skills -kisoissa mukana uutena lajina, osaamisen lisäksi vietäväksi Abu Dhabiin on valikoitunut ruisleipä.
– Eihän suomalainen voi viedä muuta kuin kansallisruokaansa, valmentajana toimiva Hanne Rissanen toteaa.

Suomenmestari lähtee innolla maailmalle

Juho Nissisellä on kokemusta jo ennestään kansalliselta tasolta, ja Taitajakisoista olikin kotiintuomisina levy- ja hitsaus -lajista se kirkkain mitali. Valmentaja Tatu Hirvosen kanssa asetetaan tavoitteet korkealle, ja Suomenmestari lähteekin innolla kohti uusia haasteita.

– Kyllähän se hyvältä tuntuu jatkaa isompiin kisoihin ja lähteä katsomaan millainen taso siellä on verrattuna Suomen tasoon. Todella innolla odotan ja olen lähdössä, Nissinen toteaa.

Harjoitusaikaa on syksyyn saakka, tätä ennen treenataan mm. kisoissa käytettävien hitsauskoneiden ja muun kaluston vaatimuksia, sekä tietenkin itse tekemistä.
– Kokonaisvaltaisesti harjoitellaan tekemisen rutiinia, siihen pyritään. Saadaan sitä kautta se nopeus sieltä esiin, arvioi valmentajana toimiva Tatu Hirvonen.

Kuuntele nelikon haastattelu kokonaisuudessaan:

KuunteleKesto: 10’25”

 

Vastaa