Missä on moniarvoisuuden itäraja?

Syn­ty­mä­päi­vi­ään viet­tä­vä, 100-vuo­ti­as Suo­mi on myös osa Eu­roop­paa. Mut­ta mitä eu­roop­pa­lai­suus tar­koit­taa – min­kä­lais­ten ar­vo­jen ja ide­aa­lien va­raan se on ra­ken­tu­nut, kuin­ka uni­ver­saa­le­ja nuo ar­vot ovat, mikä yli­pää­tään on Eu­roo­pan idea? Ke­vään 2017 fi­lo­so­fiakahvi­lois­sa poh­di­taan näi­tä ky­sy­myk­siä niin fi­lo­so­fi­an, his­to­ri­an kuin oi­keus­tie­teen­kin näkö­kul­mis­ta.

Kevätkauden ensimmäisenä vieraana Filosofiakahvilaan saapui Itä-Suomen yliopiston yleisen historian professori Jukka Korpela, joka pohti omassa alustuksessaan moniarvoisuuden itärajan paikkaa. Missä ajallisessa pisteessä länsi erosi idästä, ja minne raja voidaan maantieteellisesti vetää? Löytyykö erottavaa rajaa?

Korpela toteaa, että vaikka meillä monikulttuurisuutta katsotaan jokseenkin hyvällä, näin ei kaikissa valtajärjestelmissä suinkaan ole. Joissain kulttuureissa se pyritään ennemminkin kitkemään pois.
– Kysymys ei ole mistään moraalisesta jälkeenjääneisyydestä, vaan siitä miten se valta, laki ja oikeusjärjestelmä on syntynyt, Korpela toteaa.

– Yksilöllinen moniarvoisuus on meidän arvomme. Mutta onko se absoluuttinen ja kaikkia käsittävä arvo?

Ihmisten arvopohja on lopulta kulttuurisesti kehittyvä olio. Kun pohdimme Putinin toimia Ukrainassa tai Isisin toimia Syyriassa ja Euroopassa, pyrimme hakemaan niille rationaalisia selityksiä. Mutta me pyrimme hakemaan niitä oman kulttuurisen arvopohjamme kautta. Onko se sitten virhe?

Kuuntele Korpelan alustus aiheesta kokonaisuudessaan:

Kesto: 52’42”