Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Millaista on hoivayrittäjyys? Miten naisvaltainen hoiva-ala muuttuu sote-myllerryksen myötä? Muun muassa näitä seikkoja pohdittiin Minnan päivien yhteydessä Minna Canthinkin viitoittaman naisyrittäjyyden hengessä, kun hyvinvointipalvelujen professori Sari Rissanen puhui Itä-Suomen yliopiston tiedekahvilassa otsikolla Rohkeat naiset hoivayrittäjinä.

Rissanen pohtii alustuksessaan millaista sosiaali- ja terveydenhuoltoalan yrittäjyys on ja miten yksityinen sektori siellä näkyy, nyt ja sote-uudistuksen jälkeen.

Millainen sitten on tyypillinen hoiva-alan yrittäjä?
– Useat tutkimukset osoittavat, että heidän taustallaan on usein julkisen sektorin työkokemusta. On haluttu lähteä ehkä tekemään vähän oman näköistä hoivatyötä ja tekemään siltä pohjalta yrittäjyyttä, Rissanen kertoo.

Se ei kuitenkaan tarkoita että asioita tehtäisiin paremmin tai huonommin, tai lopulta edes niin eri tavalla. Selviä eroja julkisen ja yksityisen hoiva-alan välillä on Rissasen mukaan vaikea havaita, vaikka ennakkoluuloja yleensä löytyy, molempien osalta.

Myös alan ja yritysten maine keskusteluttaa ihmisiä, käärivätkö yritykset kerman päältä ja pumppaavat verotuotot naapurikuntaan tai peräti ulkomaille.
– Ovatko ne yrittäjät veroa omaan maakuntaan maksavia, vai onko ne jostain muualta tulevia. Sote-sektori on aika iso, perinteisesti pienissä kunnissa yli puolet kustannuksista menee sosiaali- ja terveydenhuoltoon. Miten alueella suhtaudutaan siihen, millaista yritystoimintaa halutaan tukea.

Miten usein pienet hoiva-alan yritykset pärjäävät kilpailussa nyt ja tulevaisuudessa?

Kuuntele Rissasen alustus aiheesta kokonaisuudessaan:

kuunteleKesto: 21’33”

 

Café Smart -sarjan taltiointeja:

Rohkeat naiset hoivayrittäjinä

Minnan päivien ohjelman yhteydessä pohdittiin myös naisyrittäjyyttä. Hyvinvointipalvelujen professori Sari Rissanen puhui Itä-Suomen yliopiston tiedekahvilassa otsikolla Rohkeat naiset hoivayrittäjinä.

Miten kipua pitäisi hoitaa?

Kivun hoidon käypä hoito -suositukset julkaistiin vuosi sitten joulukuussa. Suositusten mukaan kivun hoito perustuu ensisijaisesti lääkkeettömiin hoitomuotoihin. Lääkkeellinen hoito on kuitenkin käytännössä usein se, mitä lääkärillä määrätään. Miten kipua siis pitäisi hoitaa?

Yksinäisyyden yhteydet elintapoihin, syömiseen ja painoon

Ruokailu on meistä monille hyvin sosiaalinen tapahtuma. Mutta millainen on yksinäisyyden ja syömisen yhteys? Näitä asioita käsitteli huhtikuussa Kuopiossa järjestetyssä Café Smartissa kliinisen ravitsemustieteen yliopistonlehtori Leila Karhunen.

Suomalaisten yksinäisyys

Viidennes suomalaisista kokee itsensä yksinäisiksi. Syvemmin tarkastelemalla havaitaan, että noin viisi prosenttia suomalaisista on minuudeltaan yksinäisiä. Hyvinvointisosiologian professori Juho Saari puhui suomalaisten yksinäisyydestä Café Smartissa.

Vastaa