Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Kostean puun polttaja on varsinainen päästötehtailija. Puun polttamisen syntitaakka kasvaa. Lämmitätkö puusaunaa? Älä te sitä pimeällä, äläkä varsinkaan märillä puilla.

Muun muassa näin uutisoitiin hiljattain Itä-Suomen yliopistossa tehtyä uutta tutkimusta.

Kyseessä on puun panospolton hiukkaspäästöihin liittyvä tutkimus, jossa selvitettiin tulisijan sytytystavan, poltettavan puun kosteuden sekä valon vaikutusta hiukkaspäästöihin ja sitä myötä päästöjen terveys- ja ympäristövaikutuksiin.

Tutkimuksessa havaittiin, että hiukkaspäästöt lisääntyvät merkittävästi päästön ikääntyessä ulkoilmassa. Tämä johtuu erityisesti niin sanotun sekundäärisen orgaanisen aerosolin muodostumisesta. Tutkija Petri Tiitta toteaa, että havainto on merkittävä, sillä juuri näitä päästöjä ei tällä hetkellä oteta huomion päästöinventaarioissa.

– Aiemmalla tekniikalla niitä ei ole voitu ottaa huomioon. Nyt käytössä on kammiomittauksia ja uudenlainen virtausreaktori, jossa pystymme ikäännyttämään hiukkasia ja näin pääsemään käsiksi sekundaarisiin päästöihin paremmin kuin aikaisemmin.

Tutkimukset tehtiin Itä-Suomen yliopiston ILMARI-tutkimuslaboratoriossa yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen kanssa.

Kuuntele haastattelu:

KuunteleKesto: 12’54”

 

 

Vastaa