Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Savon ammatti- ja aikuisopiston opettaja Janne Jalkanen pyörittelee tuliterää Ponssen ajokonetta pohjoissavolaisessa metsässä. Kone ryömii taitavasti kantojen ja ryteikköjen yli ja nostelee kouralla jo kaadettuja runkoja kyytiin. Kyydissä on tällä kertaa alan opiskelijoiden sijasta toimittajia, joille kerrotaan metsien tilanteesta sekä puun riittävyydestä metsäteollisuuden tulevia tarpeita ajatellen.

Metsä- ja biotuotealalle on Suomessa todellakin kaavailtu todellisia jätti-investointeja tuleville vuosille. Mistä siis puuta ja osaamista jos ja kun nämä investointisuunnitelmat realisoituvat?

Johtava metsänhoidon asiantuntija Markku Remes Suomen metsäkeskuksesta toteaa, että tulevat investoinnit eivät hirvitä metsänhoidon asiantuntijaa, pikemminkin päinvastoin.

– Suomessa on maailman parhaiten tunnettu metsävaratieto ja se osoittaa, että puuta meillä on selvästi enemmän kuin mitä sitä käytetään. Tämä antaa mahdollisuuden kehittää sekä perinteistä metsäteollisuutta että yhä pidemmälle kehittyvää jalostustoimintaa.

Mutta yhteistyötä tarvitaan, jotta puuhuoltovarmuus ja ketju metsänomistajien metsänhoitotoimista puuta jalostaville tehtaille saakka toimii saumattomasti.
– Jos emme saa koko metsällistä osaamista ja sen alan toimijoita puhaltamana yhteen hiileen niin emme saa tätä yhtälöä toimimaan, Markku Remes kertoo.

Kuuntele tunnelmia Savon ammatti- ja aikuisopiston opetusmetsästä. Anne Heikkisen haastateltavina ovat opettajat Raimo Styhr sekä Janne Jalkanen, opiskelija Veikka Sutinen sekä johtava metsänhoidon asiantuntija Markku Remes.

KuunteleKesto: 26’01”

Vastaa