Savon ammattiopiston oppimisympäristö rakentuu Savilahteen

    Jaa Facebookissa
    Tweettaa Twitterissä

    Savon ammattiopisto on tehnyt strategisen päätöksen toimintojensa sijoittumisesta Savilahteen, jonne on näin muodostumassa kolmen koulutusasteen kampusalue.

    Uusi kampus koostuu noin 30 000 neliön alasta. Alueen kaavoituksen odotetaan valmistuvan kevään 2019 aikana ja kampuksen rakentaminen alkaa tontin pohjatöiden valmistuttua loppukesästä 2019.

    Ensimmäisiä Savon ammattiopiston toimintoja uudella kampuksella arvioidaan päästävän käynnistämään vuoden 2021 alkupuolella.

    Sakky tuo Savilahteen lisää säpinää

    Savon ammattiopisto tuo yli 3 000 opiskelijan ja yli 500 työntekijän kautta merkittävän lisäyksen Savilahden jo olemassa olevaan toimintaan.

    – Odotan toimitilojen ja niiden ympäristön rakentamisen tuovan alueelle lisää tapahtumia ja positiivista vireyttä, toteaa Savon ammattiopiston toimintaa ylläpitävän Savon koulutuskuntayhtymän johtaja Heikki Helve.

    Savilahden rakentamisen nykytilanteesta ja etenemisestä pidettiin Kuopiossa toimivalle henkilöstölle tiedotustilaisuus 7.2.2018.

    Vastaa