Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä

Suurista suurin rakkaustarina, Shakespearen Romeo ja Julia, kertoo ennakkoluuloista, intohimosta, petoksesta, periksiantamattomuudesta ja uskollisuudesta. Nämä tunteet loihditaan esiin kuluvan kevään aikana Kuopion kaupunginteatterissa kun Kuopion taidelukio Lumitin nuoret valtaavat lavan.

Mistä kaivetaan tarttumapinta satoja vuosia vanhan klassikon ja somemaailmassa elävien nuorten välille?
– Teksti on Shakespearea ja pitää ymmärtää mistä siinä puhutaan, ettei se olisi vaan jargonia, mitä luritellaan ja opetellaan ulkoa ja silmät kiinni sanotaan, kuvaa Katri-Maria Peltola.

Näyttelijät Katri-Maria Peltola ja Ilkka Pentti toimivat teatterikummeina tässä taidelukio Lumitin ja Kuopion kaupunginteatterin produktiossa. Millaisia vinkkejä konkarinäyttelijät antavat isolle lavalle ja isoihin parrasvaloihin astuville nuorille tähdille?

– Tärkeää on oman äänen kuuleminen, se ettei lähdetä esittämään esittämistä vaan että nuoret löytäisivät oman itsensä ja oman äänensä. Tarvitaan rohkeutta ja uskallusta lähteä tekemään, Ilkka Pentti tuumaa.

Kuuntele lisää:

KuunteleKesto: 18’40”

Kuva: Kuopion kaupunginteatteri

Vastaa