Jaa Facebookissa
Tweettaa Twitterissä
Sana-lehden päätoimittaja Heli Karhumäki.

Miten kirkko kohtaa ihmisen median kautta? Tätä pohti kuopiolaisen Alavan kirkon Kohtaamisen kirkko -luentosarjassa toimittaja, Sana-lehden päätoimittaja Heli Karhumäki.

Heti alkuun Karhunen toteaa mediakentän muuttuneen voimakkaasti; toimitetun median rinnalle on tullut internetin myötä sosiaalinen media, jossa jokainen saa äänensä kuuluviin.
– Se miten aiemmin media valikoi ketkä pääsevät ääneen, ketkä voivat keskustella, ketkä voivat kertoa mielipiteensä, keitä kuullaan asiantuntijoina – nyt koko kansa keskustelee, tai ainakin ne joita se asia kiinnostaa, Karhumäki kuvailee muutosta.

Kolikolla on myös kääntöpuolensa, vaikka sosiaalinen media antaakin mahdollisuuden jokaiselle vaikuttaa ja ilmaista mielipiteitään, se näyttää välillä myös julmuutensa.
– Silloin kun jotain epäkohtaa lähdetään korjaamaan, se vyörytys saattaa heittää monella tapaa yli, ja suuren julkisen häpäisyn riski on olemassa.

Kirkosta kaivataan totuudenmukaista uutisointia

Hengellisen Sana-lehden päätoimittajana toimiva Karhunen kertoo työskennelleensä toimittajana jo 30 vuoden ajan. Jos nykyinen työnantaja onkin hengelliseen sanomaan keskittynyt julkaisu, on työhistoriaan mahtunut useita ”maallisia” sanomalehtiä (mm. Pohjalainen, IL, Ilkka).

Karhunen arvioi puheenvuorossaan median roolia ja pohtii hengellisten ja maallisten julkaisujen eroja ja yhtäläisyyksiä kirkkoon ja uskoon liittyvässä viestinnässä.

Karhunen arvioi, että yleisesti ottaen kirkosta kaivataan arvokasta ja totuudenmukaista uutisointia, kriittiselläkin otteella.
– Toki meitä surettaa silloin jos kirkon ja median päämäärät joutuvat jotenkin pahaan jännitteeseen, niin että kirkko näyttäytyy mediassa hyvin kielteisenä, turhana, vanhoillisena tai identiteettinsä hukanneena instituutiona.

Kuitenkin myös kirkon ongelmakohtiin tarttuvaa uutisointia kaivataan.
– Joskus kun on kirkon puolella, täytyy olla vähän myös kirkkoa vastaan.

Kuinka kirkko näkyy niin perinteisessä kuin sosiaalisessakin mediassa, entä miten se onnistuu niiden kautta ihmisen kohtaamisessa? Kuuntele Karhusen puheenvuoro kokonaisuudessaan:

KuunteleKesto: 56’35”

Kohtaamisen kirkko:

Sana-lehden päätoimittaja Heli Karhumäki.

Kohtaako kirkko mediassa?

Miten kirkko kohtaa ihmisen median kautta? Tätä pohti kuopiolaisen Alavan kirkon Kohtaamisen kirkko -luentosarjassa toimittaja, Sana-lehden päätoimittaja Heli Karhumäki.
Piispa emeritus Wille Riekkinen

Kohtaako kirkon oppi ihmisen älyllisen pohdinnan?

Paljonko kuljemme muiden määrittämiä polkuja, ja paljonko niiltä poluilta uskaltaa katsella polkujen ulkopuolelle? Näitä teemoja pohti piispa emeritus Wille Riekkinen kuopiolaisen Alavan kirkon Kohtaamisen kirkko -luentosarjassa.
Professori emeritus Paavo Kettunen

Kohtaako kirkko jäsenensä sielunhoitotyössä?

Mitä on sielunhoito ja mitä on kohtaaminen? Tässä kaksi kysymystä, jotka professori emeritus Paavo Kettunen esittää ja joihin vastaa kuopiolaisen Alavan kirkon Kohtaamisen kirkko -luentosarjassa.

Vastaa