|
Ysiluokkalaisten vanhemmille tietoa korkeakoulumaailmasta
Kuopion yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun yhteinen vanhempainilta
keräsi lokakuun alussa yliopistolle yli sata korkeakoulumaailmasta
kiinnostunutta vanhempaa. Maakunnan yläkoulujen yhdeksäsluokkalaisten
vanhemmille järjestetyn tilaisuuden tavoitteena oli kertoa
ainevalintojen ja koulutusväylien merkityksestä myöhemmille
korkeakouluopinnoille.
|
|
 |
 |
Opiskelijapalvelun päällikkö
Tuija Pasanen |
|
|
Kuopion yliopiston opiskelijapalvelun päällikkö
Tuija Pasanen sanoo, että nyt ensimmäistä kertaa
järjestetylle tilaisuudelle oli selvää kysyntää.
  |
Kesto 4'50" |
|
| |
|
|
Opiskelijapalvelun päällikkö Tuija Pasasen
mukaan mahdollisiin korkeakouluopintoihin pitäisi kiinnittää
huomiota jo yläkoulussa. Esimerkiksi lukioaineita pitäisi
valita niin, että niistä olisi hyötyä myöhemmin
opiskelupaikkaa valittaessa.
Mutta millainen merkitys vanhemmilla on oman nuoren koulutusuran
valinnoissa? Kysymykseen vastaa kuopiolainen ysiluokkalaisen äiti:
  |
Kesto 2'57" |
|
|
 |
|
|

Toimittaja: Anne Haapalainen
Haastateltavana:
- Opiskelijapalvelun päällikkö Tuija Pasanen,
Kuopion yliopisto
- Ysiluokkalaisen äiti
- Opinto-ohjaaja Anne Siven, Kallaveden lukio
11.10.2006, päivitetty 17.10.2006 |
|
|

|