K-blogiNuorta mediaa -sivustoViittomakieltä käsittelevä sivusto
 
     

Hoidetaanko pankkiasiointi jatkossa mobiilipankin kautta?

Jo lähes kolme neljästä suomalaisesta maksaa laskunsa sähköisesti verkossa. Muita suosittuja sähköisen pankkipalvelun muotoja ovat muun muassa tilin saldon tarkistus sekä erilaiset sijoituspalvelut.

 

Kuva: Kimmo Nyyssönen

Kuva: Kuopion yliopisto

KTM Tommi Laukkanen

 

 

Kauppatieteiden maisteri Tommi Laukkanen vertaili tuoreessa väitöstutkimuksessaan erilaisia sähköisiä palveluita ja niiden tuottamia hyötyjä asiakkaille. Hän toteaa, että kuluttajien kokemat sähköisten pankkipalvelujen hyödyt ovat aiemmin tunnistettua monipuolisempia.

kuuntelekuuntele Kesto 4'34"
     

Tehokkuus, helppous ja vaivattomuus on perinteisiä sähköisiin pankkipalveluihin liitettyjä hyötyjä. Tommi Laukkasen tutkimuksessa pankkipalveluiden hyödyistä korostuivat myös lisääntynyt yksityisyyden ja pankkiasioiden kontrollin tunne sekä sisäinen pelintunteeseen liittyvä mielihyvä sijoituspalveluihin liittyen.

 
kuuntelekuuntele Kesto 5'30"
     

Laukkanen kertoo, että pankit ovat erilaisten sähköisten palvelujen myötä pystyneet vastaamaan erilaisten kuluttajien erilaisiin pankkipalvelujen tarpeisiin. Kiinnostavaa on myös matkapuhelinten käytön yleistyminen pankkipalveluissa.

     
Laukkasen tutkimuksessa nykyisistä verkkopankin käyttäjistä yli 40 prosenttia olisi kiinnostunut maksamaan laskunsa matkapuhelimen avulla. Joko pian kuluttajan taskusta löytyy täysiverinen mobiilipankki?  
kuuntelekuuntele Kesto 6'48"


Toimittaja: Anne Haapalainen

Haastateltavana:

  • KTM Tommi Laukkanen, Kuopion yliopisto

28.12.2006




Anna palautetta toimitukselle, nimi ja sähköpostiosoite vapaehtoisia:

Nimi:

Sähköposti: