Arkkipiispalla vieraana Hannu-Pekka Björkman: Taiteen ja taiteilijan vapaus ja vastuu
K-blogiNuorta mediaa -sivustoViittomakieltä käsittelevä sivusto
 
     

Korkeakoulututkintojen rakenneuudistus aiheuttaa vipinää opiskelijoissa

Korkeakoulujen uudessa, vuonna 2005 voimaan tullessa tutkintorakenteessa kaikki opiskelijat suorittavat sekä kandidaatin alemman korkeakoulututkinnon että maisterin ylemmän korkeakoulututkinnon. Vanhassa tutkintorakenteessa valmistui suoraan ylempään kk-tutkintoon. Eroa vanhaan on myös mitoitus eli opintojen pisteitys opintoviikkojen sijaan, ja henkilökohtainen opintosuunnitelma (HOPS), jonka kaikki opiskelijat tekevät.

 

 

Kuva: Anne Heikkinen

     
  Kuva: Anja Hiltunen
  Opintoasioiden osaston päällikkö Tuija Pasanen
   

Vanhamuotoisen rakenteen mukaan opiskelevien tulisi valmistua ensi heinäkuun loppuun mennessä tai ilmoitettava opinnoistaan omalle laitokselle ja tehtävä henkilökohtainen opintosuunnitelma, jos tutkinnon suorittaminen siirtyy määräajan tuolle puolen. Lääketieteessä siirtymäaika on pitempi ja päättyy 2010.

"Vanhamuotoisilla" opiskelijoilla opiskeluaikaa ei ole rajattu. Uusimuotoisessa tutkintorakenteessa on annettu tavoitteelliset valmistumisajat. Kandidaatin tutkinnossa aika on yleisimmin kolme lukuvuotta ja maisterin tutkinnossa kaksi lukuvuotta.

Alemman korkeakoulututkinnon tavoitteellinen suorittamisaika on:

  1. kuvataiteen kandidaatin tutkintoon johtavassa koulutuksessa kolme ja puoli lukuvuotta; ja
  2. muuhun alempaan korkeakoulututkintoon johtavassa koulutuksessa kolme lukuvuotta.

Ylemmän korkeakoulututkinnon tavoitteellinen suorittamisaika on:

  1. eläinlääketieteen lisensiaatin tutkintoon johtavassa koulutuksessa kolme lukuvuotta;
  2. lääketieteen lisensiaatin tutkintoon johtavassa koulutuksessa kolme lukuvuotta, kun koulutukseen kuuluu alempi korkeakoulututkinto, ja kuusi vuotta, kun koulutukseen ei kuulu alempaa korkeakoulututkintoa;
  3. hammaslääketieteen lisensiaatin tutkintoon johtavassa koulutuksessa kaksi lukuvuotta, kun koulutukseen kuuluu alempi korkeakoulututkinto, ja viisi lukuvuotta, kun koulutukseen ei kuulu alempaa korkeakoulututkintoa;
  4. musiikin maisterin ja psykologian maisterin tutkintoon johtavassa koulutuksessa kaksi ja puoli lukuvuotta; ja
  5. muuhun tutkintoon johtavassa koulutuksessa kaksi lukuvuotta.
    Yliopiston tulee järjestää opetus ja opintojen ohjaus siten, että tutkinnot on mahdollista suorittaa päätoimisesti opiskellen tässä säädetyssä ajassa.
    Tuija Pasasen mielestä uusi tutkintorakenne antaa opiskelijoille motivoivan välietapin ja mahdollisuuden tarkistaa opintojen sujuvuutta.
kuuntelekuuntele Kesto 8'21"

 


Toimittaja: Anja Hiltunen

Haastateltavana:

  • Opintoasioiden osaston päällikkö Tuija Pasanen, Kuopion yliopisto

13.5.2008




Anna palautetta, nimi ja sähköpostiosoite vapaehtoisia:

Nimi:

Sähköposti: