Aktiivisten aikuisten luentosarja

Aktiivisten aikuisten Ajankohtaista nyt! -luentosarjassa vierailevat alojensa huippuosaajat. Sarja on jatkoa aiemmalle Ikääntyvien yliopiston luentosarjalle.

Puhtaan veden pullonkaulat

Vesi on ehto elämälle, siitä ei liene epäselvyyttä. Mutta pelkästään vesi ei vielä riitä, vaan veden täytyy myös olla turvallista, terveellistä, eli riittävän puhdasta. Ikääntyvien yliopiston luentosarjassa puhuttiin puhtaasta vedestä ja sen pullonkauloista.

Savon murre – suomalaisten mielikuvat ja todellisuus

Miten tavalliset kielenkäyttäjät hahmottavat murteita ja millaisia mielikuvia niistä on? Tätä aihetta käsitteli Ikääntyvien yliopiston luentosarjassa Itä-Suomen yliopiston suomen kielen professori Marjatta Palander.

Muisteltu ja kuviteltu 30-luku

Miten historiankirjoituksessa on 30-lukua käsitelty? Paljolti sotien näkökulmasta. Professori Maria Lähteenmäki yrittää Ikääntyvien yliopiston luennossaan lähestyä 30-lukua erilaisesta näkökulmasta.

Terveydenhuollossako puutteita, entä Suomessa 1915 ja Tansaniassa 2015?

Suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa on rakennettu pitkään ja hartaasti, yksi sen kulmakivistä on ilmainen, kaikille kuuluva terveydenhuolto. Kaikkalla terveydenhuollon kehitys ei ole tapahtunut Suomen kanssa samassa tahdissa. Emeritusprofessori Jouko Tuomisto vertasi Ikääntyvien yliopistossa Tansanian terveydenhuoltoa Suomen terveydenhuoltoon - sata vuotta sitten.

Muuttuva perhe Raamatussa

Ikääntyvien yliopistossa puhuttiin perhekäsityksestä raamatun näkökulmasta. Aiheesta oli puhumassa teologian tohtori Kari Kuula. Kuula yhdistelee luennossaan kulttuurihistoriallista ja uskonnollisnormatiivista lähestymistapaa Raamatun perhekäsityksiin.

Onko meillä varaa eläkkeisiin?

Suurten ikäluokkien eläköityminen on nostanut esiin huolta eläkejärjestelmän toimivuudesta. Eläkeläisten määrän kasvaessa kasvamistaan, eläkemyllyyn rahaa tuottavan työväestön määrä vähenee sekä eläköitymisen että lisääntyvän työttömyyden myötä. Onko meillä siis varaa nykyiseen eläkejärjestelmäämme? Tätä pohti Ikääntyvien yliopistossa Kelan entinen pääjohtaja Jorma Huuhtanen.

Suomen urheilu uuteen nousuun

Urheilu puhuttaa tätä urheiluhullua kansaamme aina, oli sitten tarjolla menestystä tai kirveleviä tappioita. Ikääntyvien yliopiston vieraaksi saapui joulukuussa Huippu-urheiluyksikön johtajana toimiva mäkihyppyvalmentaja Mika Kojonkoski.

Monikulttuurinen Kuopio

Millainen kaupunki Kuopio on monikulttuurisuuden näkökulmasta? Kuopiossa on maahanmuuttajia alle maan keskiarvon, mutta miten vetovoimainen kaupunki Kuopio on kansainvälisesti ja millaista työtä kansainvälisyyden eteen tehdään? Tästä kertoi Ikääntyvien yliopiston luentosarjassa Kuopion kaupungin pakolaisterveydenhoitaja Leila Savolainen.

Testamenttia tekemäänkö?

Miksi testamentin tekeminen voisi olla järkevä ja tarkoituksenmukainen toimi? Tätä varmaankin jokaisen kannattaisi pohtia, iästä riippumatta. Testamenttien tekemiseen ja testamenteilta toivottaviin vaikutuksiin saatiin tutustua Ikääntyvien yliopistossa Kuopiossa.

Kun karhun kanssa painii lyön

Historian saatossa naapuruussuhteemme itäiseen jättiläiseen on ollut varsin monimuotoinen ja jopa ainutlaatuinen. Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professori Timo Vihavainen toteaa Ikääntyvien yliopiston luentosarjassa, että Suomen ja Venäjän välillä oli harmoninen symbioosi aina 1800- luvun lopulle asti.

Tuoreimmat