Rakennustekniikkaa, sähkötekniikkaa, energiatekniikkaa, ympäristöteknologiaa – insinöörien urapolku voi kulkea moneen suuntaan. Unelmien ammatti voi löytyä kansainvälisestä pörssiyrityksestä, pieneltä konepajalta tai vaikkapa pelastuslaitokselta.
Savonia-ammattikorkeakoulussa on tarjolla kattava otos insinööriopintoja tekniikan ja liikenteen alalta.
» Ammattiesittelysarjan etusivu
Metsän läpi kulkee polku, jonka joku tuntee, joku ei. Jos polun tuntee, niin on helpompi päästä pisteestä aa pisteeseen bee, ei joudu harhailemaan metsässä niin pitkää aikaa. Näin kuvailee projektipäällikkö Timo Ollikainen Medipolku-hankkeessa Internetiin luotavaa tuotekehityspolkua.
Ajatuksena on helpottaa lääketieteelliseen teknologiaan liittyvät idean tai innovaation tuotekehitysprosessin ensiaskeleita.
– Tarjoamme kanavia idean jatkojalostukseen. Kun idea saadaan innovaatioprosessiin, on paljon työkaluja hankkia rahoitusta ja ruveta tekemään asioita. Suurin kynnys on siinä, että ihmisillä on motivaatio pistää asioita eteenpäin ja jos ensimmäisen kerran tulee seinä vastaan niin kokeilla vielä toisenkin kerran, Ollikainen toteaa.
Savonia-ammattikorkeakoulun Medipolku-projektin tavoitteena on edistää Kuopion alueen kehittymistä lääketieteellisen teknologian innovaatioympäristönä. ESR rahoitteisessa hankkeessa tehdään tiivistä yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston sekä Kuopion yliopistollisen sairaalan kanssa.
Tie ideasta kaupalliseksi tuotteeksi on pitkä ja kivinen – näin on etenkin lääketieteellisen teknologian kohdalla, jota säädellään erityisen tarkasti.
– Tämä on varsin haastava ala. Ennen kuin tuotteet saatetaan markkinoille, täytyy olla näyttöä tekniikan toimivuudesta sekä näyttöä kliinisistä testeistä. Myös käytettävyys täytyy olla huomioitu, Timo Ollikainen kertoo.
Mutta mitä kaikkea lääketieteellisen teknologian tuotteet voivat olla?
– Laastari on lääketieteellistä tekniikkaa, se on testattu tietyn standardin mukaisesti. Korkealla tasolla puhutaan leikkausroboteista.
Suomessa on paljon alan osaamista, mutta Ollikaisen mukaan lisäpanostusta tuotekehitykseen kaivataan edelleen.
– Enemmän ideoita ja ajatuksia on saatava haravoitua ja konseptivaiheeseen saakka. Tavoitteena on tehostaa alkuvaiheen tuotekehitystoimintaa; kun lääkäri tai tutkija huomaa, että asian voi tehdä helpommin ja sille on olemassa kliininen tarve päivittäisessä potilastyössä, niin nämä ideat ja ajatukset pitää pystyä kaivamaan niin, että niitä arvioi tekninen taho, rahoittajataho ja valmistava taho.
Linkki: www.medipolku.fi
Toimittaja: Anne Heikkinen
Haastateltavina:
» Ammattiesittelysarjan etusivu
Timo Airaksinen: Tehokkuus - hyvän elämän ehto vai este?
Nimi: Hannu Rainesto (vieras)
..kuitenkin haluan korostaa sitä mikä jäi Timolta sanomma että koneen rytmi on kapitalismin ja sen...
Näytä kommentti
Sukupolvien välisen historiallisen tiedon siirto ja nuorten kansalaistoiminta
Nimi: Nimetön (vieras)
Ei minusta lainkaan surkea tai yksisilmäinen. Hyvä kokonaisuus ja mielenkiintoinen aihe tämä oli.
Näytä kommentti
Sukupolvien välisen historiallisen tiedon siirto ja nuorten kansalaistoiminta
Nimi: Nimetön (vieras)
Luento oli surkea. On uskomatonta miten yksisilmäisesti yliopistomies luennoi historiasta. Suomen...
Näytä kommentti
Kuopiosta Suomen ensimmäinen Mobiilikunta
Nimi: Nimetön (vieras)
Ei näemmä ole androidille tarjolla vielä.
Näytä kommentti
PREP-estäjillä muistisairauksien kimppuun?
Nimi: Kiitos (vieras)
Pitääpä tutustua. http://en.wikipedia.org/wiki/Berberine
Näytä kommentti
Teemana terveys: Voiko kulttuuri hoitaa?
30.3.2012