Verenkierron ja ruuansulatuksen häiriöitä, unettomuutta ja epämääräistä oireilua – voiko syyllinen löytyä sähkömagneettisista kentistä? Kuopiolainen fysiologian emeritusprofessori Osmo Hänninen puhuu sähkömagneettisten kenttien terveysvaikutuksista ja aiheeseen liittyvästä salailusta virkavallan ja median taholta.
Sähkömagneettiset kentät ulottavat lonkeronsa kaikkialle langattoman tiedonvälityksen lisääntyessä lähdes räjähdysmäisellä vauhdilla. Yhtä kiivaasti lisääntyy myös keskustelu sähkömagneettisten kenttien terveysvaikutuksista – argumentteja ja tutkimustuloksia riittää niin puolesta kuin vastaankin.
Kuopion yliopiston fysiologian emeritusprofessori Osmo Hänninen sanoo, että yhtä vähällä ihmisen fysiologiaan ja terveyteen liittyvällä tietopohjalla ei ole koskaan aiemmin markkinoitu mitään hyödykkeitä tai laitteistoja. Tuoreeseen Ihmiskunta ja langaton peli -kirjaan alkulauseen kirjoittanut Hänninen puhuu myös aiheeseen liittyvästä salailusta virkavallan ja median taholta.
Mitä sähkömagneettiset kentät oikeastaan ovat? LKT, FT Osmo Hänninen:
Osmo Hänninen toteaa, että sähkömagneettisten kenttien terveysvaikutukset liittyvät autonomisen hermoston häiriöihin, kuten verenkiertoon ja ruoansulatukseen. Hänen mukaansa suurin osa oireilevista ei osaa tunnistaa ongelmiensa lähdettä.
Mutta voiko säteilyltä suojautua? Entä tulisiko lasten matkapuhelinten käyttö kieltää kokonaan?
Osmo Hännisen mukaan langattomien järjestelmien käyttöönotossa ei ole noudatettu muutoin käytössä olevaa varovaisuusperiaatetta. Hän väittää, että sähkömagneettisten kenttien terveyshaittoja vähätellään ja niistä vaietaan.
Haastateltavana:
Kuopiossa juhlittiin hammaslääketieteen koulutuksen paluuta
Nimi: Liäkärj (ei hammas) (vieras)
Tämä on positiivinen uutinen. Onnea Kuopio!
Näytä kommentti
Nivelrikosta kärsii miljoona suomalaista
Nimi: Ripsa (vieras)
Hei!
En ole vielä yhdistyksenne jäsen.
Siksi kysyn, onko teillä mahdollisuus vaikuttaa jäsentenne...
Näytä kommentti
Valtiosihteeri Raimo Sailas: Pehmeät arvot - kova talous. Kumpaa tarvitaan vaiko molempia?
Nimi: pietro (vieras)
ihmetyttää jotta valtion yhtiöt ja vakuutus yhtiöt pakenevat vakuutus velkojaan useat vuodet ja...
Näytä kommentti
Dosentti Hannu Lauerma: Uskomuslääkintä ja tiede - uskon myyminen kannattaa
Nimi: Nimetön (vieras)
Tuskinpa Lauermalla siihen mitään sanottavaa on. Jollain aineella on nimenomaan TODISTETTAVSTI...
Näytä kommentti
Dosentti Hannu Lauerma: Uskomuslääkintä ja tiede - uskon myyminen kannattaa
Nimi: Nimetön (vieras)
Mitäpä Lauerma sanoo siihen, että teepuuöljyllä on todistettavasti sama vaikutus aknen hoidossa,...
Näytä kommentti
Osmo Hänninen - ihminen joka uskaltaa olla eri mieltä. Aivan upeaa ja todella hatunnoston paikka.
Itselläni on todettu akustikus neurinooma/vestibeluar schwannoma eli aivokasvain (hyvänlaatuinen). Sen syntymisen syynä pidän itse 100 % kännykkää. Toki geenimuutoksen käyntiin lähtöön on oma vastustuskyky myös tärkeässä roolissa, mutta kännykkäsäteily näin minulle maalliikkona on suurin syy.
Jo vuosien ajan sanoin perheenjäsenilleni, että jos minulle tulee tälle kännykän puolelle päähän jotain kasvaimia, niin ne aiheuttaa tämä kännykkä. Minulla li monta vuotta käytössä ns. lämpenevä kännykkä , joita en voi ymmärtää että vastuuttomasti edes myydään. Stuk eli säteilyturvakeskuksen sivuilta luin, että jos kännykkä kuumenee olisi puhelu lopetettava välittömästi. Eikö tällaiset apparaatiti pitäisi siis poistaa markkinoilta sekä asiakkailta, kuten virheelliset autot!? Nämä kommentit kännykän kuumenemisesta luin vasta oma-aloitteisesti Stukin sivuilta, kun kasvaimeni oli jo havaittu.
Jaksamista Osmo Hänniselle oikeiden asioiden puolesta puhumiseen. Niin tekee myös tohtori Antti Heikkilä ja moni muu. Heille pitäisi saada valtion tukea tutkimustöihinsä!
Tieteen vastavirrassa uiminen on rankkaa. Vaikka tiede on periaatteessa pitkälti jo omaksutun tiedon kyseenalaistamista, ei monia eri mieltä olevia kovin hyvällä katsota.
Esimerkkeinä toimivat vallan hyvin sähkömagneettisen säteilyn turvallisuuteen / haitallisuuteen liittyvä tutkimus, omaksuttuja terveyskäsityksiä haastava tutkimus ja tuoreimpana tulokkaana ilmastomuutoksen mekanismeja kyseenalaistava tutkimus.
Tieteellinen keskustelu vaatii vastapainoja. Siksi toisinajattelijoiden tutkimuksia ei pitäisi tyrmätä ja haudata kuulumattomiin.
Kirjoita uusi kommentti