Metsäyrittäjän ammattiin opit Toivalassa

Kari Salmela - 10.2.2006 - 19:59:00

Kuva: Kari SalmelaPerinnöksi saatu metsäpalsta on usein myös side lapsuuteen ja kasvuympäristöön. Siitä ei hevin luovuta.

Niinpä 2000-luvun metsänomistaja on yhä useammin metsää perinnön kautta saanut kaupunkilainen ja yhä useammin nainen.

Yhteistä kaupunkilaismetsänomistajille on se, että metsänhoidon tai metsätalouden tietämys on yleensä vähäistä.

Savon ammatti- ja aikuisopiston järjestämille metsäyrittäjäkursseille on riittänyt väkeä.

Savon aikuis- ja ammattiopisto (Sakky) on järjestänyt erityyppisiä kursseja metsänomistajille 90-luvun loppupuolelta. Kurssien sisältö on muuttunut vuosien saatossa. Toisaalta, niin ovat muuttuneet myös metsien hoitosuositukset ja metsäomistajan talouden hoitoon vaikuttavat määräykset. Suurimmat mullistukset lienevät metsäverotuksessa.

Kuva: Kari SalmelaTammikuun 2006 alussa Sakkyn Siilinjärven metsäkoulussa alkaneella metsätalousyrittäjän tutkintoon tähtäävällä kurssilla näkyy hyvin metsäomistajien keskuudessa käynnissä oleva rakennemuutos. Yli puolet kurssilaisista on kaupungissa asuvia naisia.
Opettaja Matti Honkanen kuvaa opiskelijoita hyvin motivoituneiksi.

kuuntele Kesto 6'33"

Kouluavustaja Marita Riekkinen Kuopiosta on tulevia metsänomistajia. Perinnöksi aikanaan tuleva kotitila sijaitsee Rautavaaralla. Marita aikoo itse tehdä metsänhoitoa niin paljon kuin pystyy. Moottorisahaankin tuleva metsänomistaja on ehtinyt tutustua. Seuraavassa Maritan mietteitä.

kuuntele Kesto 4'02"

Kuva: Kari SalmelaKuopiolainen kuljetuspäällikkö Risto Räsänen hankki 25 hehtaaria metsäalaa Tuusniemeltä. Alasta 14 hehtaaria on hakattu aukolle, joten Räsäsen sijoitus on pitkäaikainen, kuten hän itse asian ilmaisee. Metsäyrittäjän kurssilta Räsänen toivoo saavansa tietoa metsänhoidon määräyksiin ja verotukseen liittyvistä asioista.

kuuntele Kesto 3'35"


Haastateltavana:

  • Opettaja Matti Honkanen, Savon ammatti- ja aikuisopisto Metsätalous Siilinjärvi
  • Metsänomistaja Marita Riekkinen, Kuopio
  • Metsänomistaja Risto Räsänen, Kuopio

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
Kuva CAPTCHA
Enter the characters shown in the image.
Footer