Tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat merkittävä kansanterveydellinen ongelma kaikkialla maailmassa. Tules-sairauksiin kiinnitetään erityistä huomiota juuri nyt, sillä elämme kansainvälistä tules-vuosikymme
ntä. Tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuosikymmen-hanketta toteutetaan kaikkiaan 86 maassa eri puolilla maailmaa YK:n ja WHO:n tukemana.
Kipeä olka on toiseksi yleisin tuki- ja liikuntaelinvamma. Olkaa ja muita käden alueen vaivoja hoidetaan käsikirurgiana, joka on suomessa varsin tuore kirurgian ala. Käsikirurgian historiallinen tausta löytyy Yhdysvalloista, jossa toisen maailmansodan jälkeen oli runsaasti sodassa vaikeasti käsiin vammautuneita miehiä.
Mikä tekee käsikirurgiasta niin erityislaatuisen ja vaativan spesialiteetin? Kysymykseen vastaa seuraavassa ylilääkäri Arvi Harju Kuopion yliopistollisesta sairaalasta.
Suurin osa käsikirurgiasta on päiväkirurgista toimintaa. Ylilääkäri Arvi Harju toteaa, että leikkauksen jälkeen ollaan vasta puolivälissä parantumista ja edessä on motivaatiota vaativa kuntoutuminen eli käsiterapia.
Käsikirurgeja työllistävät sekä rasituksesta ja kulumisesta että erilaisista tapaturmista aiheutuneet vaivat. Vaativinta käsikirurgiaa edustavat kokonaan irtileikkautuneen käden replantaatiot.
Tekniikan kehittyminen on tuonut tullessaan uusia menetelmiä mikrokirurgiaan sekä muun muassa luutumista parantaviin aineisiin.
Haastateltavana:
Kuopiossa juhlittiin hammaslääketieteen koulutuksen paluuta
Nimi: Liäkärj (ei hammas) (vieras)
Tämä on positiivinen uutinen. Onnea Kuopio!
Näytä kommentti
Nivelrikosta kärsii miljoona suomalaista
Nimi: Ripsa (vieras)
Hei!
En ole vielä yhdistyksenne jäsen.
Siksi kysyn, onko teillä mahdollisuus vaikuttaa jäsentenne...
Näytä kommentti
Valtiosihteeri Raimo Sailas: Pehmeät arvot - kova talous. Kumpaa tarvitaan vaiko molempia?
Nimi: pietro (vieras)
ihmetyttää jotta valtion yhtiöt ja vakuutus yhtiöt pakenevat vakuutus velkojaan useat vuodet ja...
Näytä kommentti
Dosentti Hannu Lauerma: Uskomuslääkintä ja tiede - uskon myyminen kannattaa
Nimi: Nimetön (vieras)
Tuskinpa Lauermalla siihen mitään sanottavaa on. Jollain aineella on nimenomaan TODISTETTAVSTI...
Näytä kommentti
Dosentti Hannu Lauerma: Uskomuslääkintä ja tiede - uskon myyminen kannattaa
Nimi: Nimetön (vieras)
Mitäpä Lauerma sanoo siihen, että teepuuöljyllä on todistettavasti sama vaikutus aknen hoidossa,...
Näytä kommentti
Kirjoita uusi kommentti