Noin 10 000 suomalaista on saanut kutsun kansalliseen terveystutkimukseen osallistumisesta. Kansanterveyslaitoksen FINRISKI 2007 –terveystutkimuksella kerätään tietoa yleisimmistä kansantaudeista eli sydän- ja verisuonitaudeista, aivosairauksista, syövistä, diabeteksesta sekä astmasta ja allergiasta.
Aiempien tutkimusten perusteella voidaan sanoa, että suomalaiset elävät terveinä entistä pidempään. Positiivista kehitystä on tapahtunut erityisesti sepelvaltimotaudin, verenpainetasojen, ravitsemustottumusten sekä liikunnan suhteen.
Kansallisella terveystutkimuksella on Suomessa pitkät perinteet; suomalaisten terveydestä on kerätty tietoa jo 35 vuoden ajan. Pitkäaikainen tutkimustieto on tärkeä väline muun muassa terveyspolitiikan suunnittelussa ja toteutumisen seurannassa, kertoo terveystutkimuksen johtaja, tutkimusprofessori Erkki Vartiainen Kansanterveyslaitokselta.
Nyt aloitettavassa terveystutkimuksessa seurataan erityisen tarkasti suomalaisten ylipainon sekä kolesterolitasojen kehitystä. Ylipaino on noussut jatkuvasti viimeisen 20 vuoden aikana ja kokonaiskolesteroli on valtaosalla suomalaisista edelleen liian korkea. Korkeita arvoja on lähes 20 prosentilla miehistä ja 13 prosentilla naisista. Ylipainoa on suomalaista aikuisista noin 20 prosentilla.
Tutkimusprofessori Erkki Vartiainen arvioi, että ylipainon ja kolesterolin taustalta löytyy ruokakulttuurin muutos: huomiota tulisi kiinnittää muun muassa nuorten miesten juuston- ja pitsansyöntiin sekä nuorten naisten syömän suklaan määrään.
Kansallisen terveystutkimuksen alustavat tulokset valmistuvat syksyllä 2007.
Linkki:
Haastateltavana:
Leikkiä joka lähtöön
22.7.2010
Leikki | Kirkonrotta
22.7.2010
Maistuvaa arkea
20.7.2010
Steinerpäiväkodissa leikki on vapaa
15.7.2010
Leikki | Hyppynaru
15.7.2010
Leikki ja oppiminen kuuluvat yhteen
8.7.2010
Leikki | Väri
8.7.2010
Kuopio on leikin pääkaupunki
1.7.2010
Steinerpäiväkodissa leikki on vapaa
15.7.2010
Kuopio on leikin pääkaupunki
1.7.2010
Maistuvaa arkea
20.7.2010
Valtiosihteeri Raimo Sailas: Pehmeät arvot - kova talous. Kumpaa tarvitaan vaiko molempia?
Nimi: pietro (vieras)
ihmetyttää jotta valtion yhtiöt ja vakuutus yhtiöt pakenevat vakuutus velkojaan useat vuodet ja...
Näytä kommentti
Dosentti Hannu Lauerma: Uskomuslääkintä ja tiede - uskon myyminen kannattaa
Nimi: Nimetön (vieras)
Tuskinpa Lauermalla siihen mitään sanottavaa on. Jollain aineella on nimenomaan TODISTETTAVSTI...
Näytä kommentti
Dosentti Hannu Lauerma: Uskomuslääkintä ja tiede - uskon myyminen kannattaa
Nimi: Nimetön (vieras)
Mitäpä Lauerma sanoo siihen, että teepuuöljyllä on todistettavasti sama vaikutus aknen hoidossa,...
Näytä kommentti
Kesäopot kiertävät Kuopiossa neuvomassa nuoria
Nimi: Satu (vieras)
Varsin mielenkiintoinen kokeilu. Tällaisia olisi hyvä saada enemmänkin. Täällä etelässäkin olisi...
Näytä kommentti
Reetan tarina: Lukihäiriöinen yliopistossa
Nimi: Reetta (vieras)
Hei, ja kiitos kommenteista!
Tässä huomaa, ettei sitä ole yksin tai ainoa "kummajainen" tässä...
Näytä kommentti
Kirjoita uusi kommentti