Espoossa järjestetyissä ammatillisen koulutuksen Taitaja 2008 -kisoissa kilpaili 380 alueellisten karsintojen kautta ympäri maan tullutta nuorta 40 eri ammattilajissa. Nelipäiväinen tapahtuma sai hyvin yleisöä, kilpailuja seurasi noin 65 000 kävijää.
Taitaja-kilpailut alkoivat nykyistä paljon pienempänä tapahtumana 1990-luvulla, mutta ovat kehittyneet suurtapahtumaksi, jossa myös paikallinen elinkeinoelämä on mukana. Tätä voidaan pitää osoituksena eri osapuolten yhteisestä kiinnostuksesta kehittää ammatillista koulutusta. Koulutuksen ja yritysten yhteistyön voi vaikuttaa parhaimmillaan ammatillisen koulutuksen kehittymiseen.
Savon ammatti- ja aikuisopisto (Sakky) hakee kisojen isännyyttä Taitaja 2011 –kilpailuille. Sakkyn markkinointipäällikkö Erkki Sammalvuo kertoo, mitä kisoihin osallistuminen merkitsee oppilaitokselle, ja mikä merkitys kisaisännyydellä olisi?

Espoossa oli Sakkyn kutsumana mukana joukko pohjoissavolaisia elinkeinoelämän ja Kuopion kaupungin edustajia. Miltä Taitaja-kisat näyttävät yritysmaailmasta katsoen? Tästä kertoo Savon Voiman henkilöstöpäällikkö Minna Vierimaa.




Haastateltavana:
Leikkiä joka lähtöön
22.7.2010
Leikki | Kirkonrotta
22.7.2010
Maistuvaa arkea
20.7.2010
Steinerpäiväkodissa leikki on vapaa
15.7.2010
Leikki | Hyppynaru
15.7.2010
Leikki ja oppiminen kuuluvat yhteen
8.7.2010
Leikki | Väri
8.7.2010
Kuopio on leikin pääkaupunki
1.7.2010
Steinerpäiväkodissa leikki on vapaa
15.7.2010
Kuopio on leikin pääkaupunki
1.7.2010
Maistuvaa arkea
20.7.2010
Valtiosihteeri Raimo Sailas: Pehmeät arvot - kova talous. Kumpaa tarvitaan vaiko molempia?
Nimi: pietro (vieras)
ihmetyttää jotta valtion yhtiöt ja vakuutus yhtiöt pakenevat vakuutus velkojaan useat vuodet ja...
Näytä kommentti
Dosentti Hannu Lauerma: Uskomuslääkintä ja tiede - uskon myyminen kannattaa
Nimi: Nimetön (vieras)
Tuskinpa Lauermalla siihen mitään sanottavaa on. Jollain aineella on nimenomaan TODISTETTAVSTI...
Näytä kommentti
Dosentti Hannu Lauerma: Uskomuslääkintä ja tiede - uskon myyminen kannattaa
Nimi: Nimetön (vieras)
Mitäpä Lauerma sanoo siihen, että teepuuöljyllä on todistettavasti sama vaikutus aknen hoidossa,...
Näytä kommentti
Kesäopot kiertävät Kuopiossa neuvomassa nuoria
Nimi: Satu (vieras)
Varsin mielenkiintoinen kokeilu. Tällaisia olisi hyvä saada enemmänkin. Täällä etelässäkin olisi...
Näytä kommentti
Reetan tarina: Lukihäiriöinen yliopistossa
Nimi: Reetta (vieras)
Hei, ja kiitos kommenteista!
Tässä huomaa, ettei sitä ole yksin tai ainoa "kummajainen" tässä...
Näytä kommentti
Kirjoita uusi kommentti