Vanhuksista suurin osa käyttää aivan liikaa joko uni- tai psyykelääkkeitä, ilmenee Kuopion yliopiston uusimmassa tutkimuksessa. LeppäGerho-nimisessä tutkimuksessa seurattiin vanhusten pitkäaikaislääkityksiä Leppävirralla ja huolestuttavimmat tulokset tulivat uni- ja psyykelääkkeiden pitkäaikaisesta käytöstä.
- Vanhusten psyykelääkkeiden käyttö näyttää lisääntyvän aina 100:aan elinvuoteen saakka, sanoo professori Sirpa Hartikainen Kuopion yliopistosta.
Tutkimuksen mukaan henkilöillä, joilla on yli 10 lääkitystä, on mukana myös 1-2 psyykelääkettä, joista toinen on yleensä unilääke.
- Leppävirralla on tarkasteltu 60 vuotta täyttänyttä väestöä ja heistä joka neljännellä on psyykelääke. Kuopiossa tutkittiin yli 70-vuotiaita ja heistä joka kolmannella oli jonkinlainen psyykelääke.
Luvut ovat Hartikaisen mukaan hälyttäviä.
- Lääkettä pitää käyttää silloin kun siihen on tarve. Ei sitä pidä pelätä. Mutta sen lääkkeen käytön on loputtava kun tarvekin loppuu. Tämä on jäänyt ongelmaksi, muistuttaa Hartikainen.
Unilääkkeiden problematiikka iäkkäillä on Hartikaisen mukaan niiden tarpeeton pitkäaikainen käyttö. Kun unilääkettä on määrätty unihäiriöihin, saattaa käyttö jatkua, vaikka unihäiriön aiheuttanut syy olisi poistunut. Mitä kauemmin käyttö on jatkunut, sitä vaikeampaa on siitä luopuminen.
LeppäGerho-hankkeen tavoitteena on, että Leppävirralla unilääkereseptejä annetaan kuukauden annoksina eikä reseptejä tarpeettomasti uusita.
Jos unihäiriöt jatkuvat, tutkitaan perusteellisemmin mistä ne johtuvat.
Paradoksi on, että unilääke saattaa olla itse syy unihäiriöihin.
- Osassa valmisteita on yhdisteitä, joiden ansiosta tulee tavallaan vastareaktio kun lääkkeen käyttöä vähennetään. Lääke itsessään aiheuttaa unettomuutta tässä tapauksessa. Joidenkin unilääkkeiden ominaisuus on taas se, että pitkäaikaista käyttöä lopetettaessa, ne aiheuttavat ahdistuneisuutta, levottomuutta ja unettomuutta, sanoo Hartikainen.
- Pitkäaikaista unilääkkeiden käyttöä ei voida usein lopettaa noin vain, vaan se tarvitsee lääkärin avuksi ja pitkäaikaisen purkuohjelman, tiivistää professori Sirpa Hartikainen Kuopion yliopistosta.
Haastateltavana:
Leikkiä joka lähtöön
22.7.2010
Leikki | Kirkonrotta
22.7.2010
Maistuvaa arkea
20.7.2010
Steinerpäiväkodissa leikki on vapaa
15.7.2010
Leikki | Hyppynaru
15.7.2010
Leikki ja oppiminen kuuluvat yhteen
8.7.2010
Leikki | Väri
8.7.2010
Kuopio on leikin pääkaupunki
1.7.2010
Steinerpäiväkodissa leikki on vapaa
15.7.2010
Kuopio on leikin pääkaupunki
1.7.2010
Maistuvaa arkea
20.7.2010
Valtiosihteeri Raimo Sailas: Pehmeät arvot - kova talous. Kumpaa tarvitaan vaiko molempia?
Nimi: pietro (vieras)
ihmetyttää jotta valtion yhtiöt ja vakuutus yhtiöt pakenevat vakuutus velkojaan useat vuodet ja...
Näytä kommentti
Dosentti Hannu Lauerma: Uskomuslääkintä ja tiede - uskon myyminen kannattaa
Nimi: Nimetön (vieras)
Tuskinpa Lauermalla siihen mitään sanottavaa on. Jollain aineella on nimenomaan TODISTETTAVSTI...
Näytä kommentti
Dosentti Hannu Lauerma: Uskomuslääkintä ja tiede - uskon myyminen kannattaa
Nimi: Nimetön (vieras)
Mitäpä Lauerma sanoo siihen, että teepuuöljyllä on todistettavasti sama vaikutus aknen hoidossa,...
Näytä kommentti
Kesäopot kiertävät Kuopiossa neuvomassa nuoria
Nimi: Satu (vieras)
Varsin mielenkiintoinen kokeilu. Tällaisia olisi hyvä saada enemmänkin. Täällä etelässäkin olisi...
Näytä kommentti
Reetan tarina: Lukihäiriöinen yliopistossa
Nimi: Reetta (vieras)
Hei, ja kiitos kommenteista!
Tässä huomaa, ettei sitä ole yksin tai ainoa "kummajainen" tässä...
Näytä kommentti
Kirjoita uusi kommentti