Ylijohtaja Petri Peltonen: Taloustaantuma ja tulevan kasvun aika haastavat innovaatiopolitiikan

Kimmo Salvén - 26.3.2009 - 15:38:00

Kuopion yliopiston 43. vuosipäivää vietettiin 26.3.2008. Juhlapuhujaksi Kuopion yliopiston 43. vuosipäivän juhlaan saapui työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Petri Peltonen.

Peltonen toteaa puheenvuoronsa aluksi, että vuosijuhlaa vietetään nyt kovin erilaisessa taloudellisessa tilanteessa kuin vuosi sitten.
- Finanssikriisin myötä syntynyt maailmanlaajuinen taloustaantuma on yllättänyt meidät kaikki. Avoimena ja vientivetoisena maana vaikutukset näkyvät meillä Suomessa päivä päivältä synkkenevinä talouden, viennin ja työllisyyden näkyminä, kuvaili Peltonen talouden nykytilannetta.

Peltonen kuitenkin muistutti juhlaväkeä siitä, että Suomella on kohtalaisen tuoretta kokemusta talouslamasta. Suomi nousi lamasta 90-luvulla nopeasti uuteen kasvuun, panostamalla määrätietoisesti tutkimukseen ja uuteen teknologiaan. Yliopistojen ja yritysten välinen tiivis ja toimiva yhteistyö kehittyi suomalaisen innovaatiotoiminnan kansainvälisestikin tunnustetuksi vahvuudeksi, kertasi Peltonen.
- Mutta pelkät 90-luvun menestysreseptit eivät riitä. Tänä päivänä yritysten ja yliopistojen toimintaympäristö on rajaton. Tieto, osaajat ja yritysten investoinnit liikkuvat maailman laajuisesti, Peltonen muistutti.

- Menestys avoimessa maailmanlaajuisessa toimintaympäristössä edellyttää yliopistoilta kansainvälisesti kilpailukykyistä ja puoleensa vetävää koulutusta ja tutkimusta. Tässä suhteessa käynnissä oleva yliopistouudistus ja sen myötä vahvistuva yliopistojen toimintavapaus ja -vastuu on tärkeä ja välttämätön askel, sanoi Peltonen.

Peltonen painotti, että vahvaa strategisen tutkimuksen mahdollistamaa osaamispohjaa tarvitaan, koska taloustaantuman jälkeinen maailma ja sen tarpeet tulevat olemaan monin osin erilaisia kuin aikaisemmin. Hänen mukaansa on oletettavaa, että esimerkiksi terveyteen ja hyvinvointiin tai ympäristö- ja bioteknologiaan liittyvät osaamiset ja ratkaisut ovat entistäkin kysytympiä. – On tärkeää, että suomalaisilla yrityksillä on riittävän vahva osaamisperusta ja soveltamiskyky, jonka pohjalta uuteen kasvukauteen ja sen uusiin tarpeisiin ja mahdollisuuksiin kyetään vastaamaan, muistutti Peltonen.

- Jos jokin, niin juuri vahva ja monipuolinen yritysten ja tiedemaailman välinen yhteistyö strategisessa tutkimuksessa ja kehityksessä on suomalaisen innovaatiojärjestelmän ydinvahvuus. Olisi erittäin vahingollista, jos tämä ydinvahvuus rapautuisi taloustaantumassa, totesi Peltonen.

- Varsinkin taantuman pitkittyessä, jolloin yritysten omat T&K-panostukset väistämättä vähenevät, korostuu julkisen tutkimus- ja innovaatiorahoituksen merkitys Suomen tulevan kasvun ja uudistumisen kannalta kriittisen osaamisen ja osaajien synnyttämisessä, Peltonen arvioi.

Kuuntele puheenvuoro kokonaisuudessaan:

kuunteleKesto 21'51"

 


Puheenvuorossa:

  • Ylijohtaja Petri Peltonen, Työ- ja elinkeinoministeriö

Katso myös:

Kuopion yliopiston 43. vuosipäivän juhlasta taltioitu rehtori Matti Uusituvan puheenvuoro

 

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
19 + 0 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer