Yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Anja Saarisen kesäkuun lopulla Kuopion yliopistossa tarkastetun sosiaalipoliittisen väitöstutkimuksen kohteena on Kuopiossa vuosina 2001–2003 toteutettu puhevammaisten tulkkien tutkintoon johtava koulutus. Tutkimuksessa selvitetään tulkkikoulutuksen toimivuutta vammaispolitiikan välineenä, sen kehittämishaasteita ja koulutuksen työmarkkinavaikutuksia.
Puhevammaisten tulkkikoulutus tähtää vammaisten henkilöiden tasa-arvon parantamiseen vammaisuuteen liittyviä haittojen vähentämällä. Se linkittyy tavoitteiltaan sosiaalisen kuntoutukseen. Toiminnalla tavoitellaan vammaisten henkilöiden ihmisarvon ja autonomian parantamista sekä tuetaan heidän osallisuuttaan ja vuorovaikutustaan yhteiskunnan eri foorumeilla.
Moni hankkeessa koulutettu tulkki on edelleen vailla alansa työtä, mutta toisaalta alalle työllistyneiden toimenkuva on muotoutunut oletettua monipuolisemmaksi ja haastavammaksi.
Tarvetta puhevammaisten tulkkipalvelulle arvioidaan olevan huomattavasti enemmän kuin mitä sitä on haettu. Lisäksi on väestöryhmiä, jotka helposti jäävät tarvitsemansa tulkkipalvelun ulkopuolelle, kuten kehitysvammaiset tai ikääntyneenä puhekykynsä menettäneet.
Myös valtiovalta on herännyt tulkkipalvelun kasvavaan tarpeeseen. Ensi vuodesta lähtien palvelu tarjotaan KELA:n kautta. Aiemmin kunnallisena palveluna tarjotun toiminnan ongelmana ovat olleet kirjavat käytännöt ja usein asiakaskohtaisen joustavuuden puute.
Lähde: Kuopion yliopisto
Kuopiossa juhlittiin hammaslääketieteen koulutuksen paluuta
Nimi: Liäkärj (ei hammas) (vieras)
Tämä on positiivinen uutinen. Onnea Kuopio!
Näytä kommentti
Nivelrikosta kärsii miljoona suomalaista
Nimi: Ripsa (vieras)
Hei!
En ole vielä yhdistyksenne jäsen.
Siksi kysyn, onko teillä mahdollisuus vaikuttaa jäsentenne...
Näytä kommentti
Valtiosihteeri Raimo Sailas: Pehmeät arvot - kova talous. Kumpaa tarvitaan vaiko molempia?
Nimi: pietro (vieras)
ihmetyttää jotta valtion yhtiöt ja vakuutus yhtiöt pakenevat vakuutus velkojaan useat vuodet ja...
Näytä kommentti
Dosentti Hannu Lauerma: Uskomuslääkintä ja tiede - uskon myyminen kannattaa
Nimi: Nimetön (vieras)
Tuskinpa Lauermalla siihen mitään sanottavaa on. Jollain aineella on nimenomaan TODISTETTAVSTI...
Näytä kommentti
Dosentti Hannu Lauerma: Uskomuslääkintä ja tiede - uskon myyminen kannattaa
Nimi: Nimetön (vieras)
Mitäpä Lauerma sanoo siihen, että teepuuöljyllä on todistettavasti sama vaikutus aknen hoidossa,...
Näytä kommentti
Kirjoita uusi kommentti