Ensimmäiset sosiaalihallintotieteilijät valmistuivat Kuopiossa

Anne Heikkinen - Kari Salmela - 15.1.2010 - 11:49:27

Kuopiossa oli aihetta juhlaan kun neljä ensimmäistä sosiaalihallintotieteiden maisteria valmistui joulukuussa.Professori Vuokko Niirasen mukaan koulutukselle oli selvä tarve. Siitä kertoo myös tutkimuksen käynnistyminen.
- Ensimmäinen sosiaalihallintotieteiden väitöskirja tarkastetaan tänä vuonna, kertoo Niiranen.

Kuva: Kari SalmelaKuopiossa vuonna 2006 alkanut ja neljän maisterin opinnot loppuun saanut sosiaalihallintotieteiden koulutusohjelma on ainoa laatuaan Suomessa.
- Meillä on tietynlaisia kollegoja Vaasan yliopistossa, jossa on sosiaali- ja hallintotiede, mutta se on hallintotiede. Meillä on yhteiskuntatiede ja meillä on aika tavalla käytännön läheinen ohjelma, tiivistää Niiranen.
- Tarvetta tällaiselle koulutusohjelmalle on ollut. Sosiaalialalle tarvitaan erityistä hallintoon ja johtamiseen liittyvää koulutusta.

Vuosittain on Kuopiossa otettu noin 12 opiskelijaa tähän ohjelmaan.
- Nyt on sisällä lähes 40 opiskelijaa, kertoo Niiranen.

Ohjelmaa uudistetaan parhaillaan.
- Tiivistämme terveys- ja sosiaalihallintotieteiden opiskelua sillä tavalla, että meillä tulee olemaan yhteinen sisänotto ja opiskelijat opiskelevat molempia, jolloin heistä tulee aika vahvoja ammattilaisia, kertoo Niiranen.

kuunteleKesto 7'45"

 

Uutta näkökulmaa arkityöhön

Kuva: Anne Heikkinen– Opintojen ensimmäinen vuosi meni ajatellessa, että voiko tämä olla näin mukavaa. Edes perusopinnot eivät tuntuneet pakkopullalta.
Näin kuvailee lapinlahtelainen Mari Koivistoinen, joka valmistui sosiaalihallintotieteen pääaineesta joulukuussa 2009.

Hyppäys sairaanhoitajan työstä yliopiston penkille ei tuntunut hankalalta, sillä Koivistoisella on takanaan pitkä ura opintoja työn ohella.
– Muuntokoulutuksena suoritettu amk-koulutus antoi hyvän pohjan yliopisto-opinnoille ja opiskelurutiinit olivat pääosin hanskassa. Tosin kyllähän se vaatii totuttelua kun kiireisestä ja fyysisestä sairaanhoitajan arjesta siirtyykin yhtäkkiä luennolla istumiseen, Koivistoinen kertoo.

Hän toteaa, että opinnot, päivätyö ja perheen arjen pyörittäminen nivoutuivat mutkattomaksi kokonaisuudeksi. Työn ohella opiskelusta jäi sen verran hyvä maku, että jatko-opinnotkaan eivät olisi mahdoton vaihtoehto.

Omaan arkityöhön hallintotieteitä ja sosiaalitieteitä yhdistävä sosiaalihallintotiede on antanut uusia näkökulmia.
– Kyllä sosiaalipuolen ja terveyspuolen raja-aidat ovat selvästi madaltuneet ainakin vanhustyössä. On hyvä, että asioita voi tarkastella laajasti molemmista näkökulmista, Koivistoinen summaa.

kuunteleKesto 8'29"

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
Kuva CAPTCHA
Enter the characters shown in the image.
Footer