Toimivia ja turvallisia lääkkeitä voi kehittää edullisesti

Anne Heikkinen - 18.1.2010 - 10:38:31

Ilkeästi jomottavaa, akuuttia päänsärkyä lääkitään valmisteella, jolta toivotaan mahdollisimman nopeasti vaikuttavaa helpotusta. Toisinaan taas tauti tai sairaus vaatii pitkään elimistössä vaikuttavaa lääkettä.
– Jos hoidon kannalta on oleellista, ettei elimistön lääkeainepitoisuus laske liian alhaiseksi, voidaan lääkeaine vapauttaa valmisteesta pitkitetysti, kertoo proviisori Jari Palander.

Hitaammillaan päästään noin 24 tunnin pitkitettyyn liukenemiseen.
– Olisi todella epäkäytännöllistä ottaa uusi tabletti aina parin tunnin välein. Ja juuri tästä syystä tarvitaan pitkitetysti lääkeainetta vapauttavia valmisteita.

Kuva: Kuopion yliopistoJari Pajanderin farmasian teknologian alaan kuuluvassa väitöstutkimuksessaan tutkittiin yksinkertaisia tapoja säädellä lääkeaineen vapautumista matriisitableteista. Tavoitteena on valmistaa pitkitetysti lääkeainetta vapauttavia tabletteja tehokkaalla ja turvallisella tavalla.

– Varsinkin matriisitabletit, joissa lääkeaine on tasaisesti jakautunut tabletin sisältämän tehottoman apuaineen sisälle, ovat suhteellisen yksinkertaisia valmistaa, eivätkä siten vaadi monimutkaisia ja taloudellisesti kalliita prosesseja valmistuakseen, Pajander toteaa.

Tutkimuksessa löydettiin kaksi keinoa säädellä lääkeaineen vapautumista.
– Ensimmäinen keinoista on säädellä apuaineen partikkelikokoa. Jos apuaineen partikkelikoko on pieni, lääkeaine vapautuu hitaasti. Jos taas partikkelikoko on tarpeeksi suuri, tabletit hajoavat nopeasti esimerkiksi ruuansulatuskanavassa ja vapauttavat lääkeaineen välittömästi, Jari Pajander kertoo.

Toinen keino vaikuttaa lääkeaineen vapautumiseen on tabletin puristuksessa käytettävä voima. Suuri puristusvoima tuottaa tabletteja, jotka vapauttavat lääkeaineen pitkitetysti.

kuunteleKesto 4'29"

 

Proviisori Jari Pajanderin farmasian teknologian alaan kuuluva väitöskirja Pitkitetysti lääkeainetta vapauttavat tärkkelysasetaattimatriisitabletit – formulaatio-ominaisuuksien ja lääkeaineen vapautumisen välinen suhde tarkastetiin Kuopion yliopiston farmaseuttisessa tiedekunnassa 19.12.2009.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
Kuva CAPTCHA
Enter the characters shown in the image.
Footer