Hyvinvointi ja raja -hanke (Hyrmy) käynnistyi vuonna 2008 Joensuun ja Kuopion kampusten yhteistyönä jo ennen Itä-Suomen yliopiston aloitusta. Hankkeessa yhdistyvät Joensuun Karjalan tutkimuslaitoksen raja-tutkimuksen osaaminen ja Kuopion hyvinvointitutkimuksen osaaminen.
- Olemme tutkineet mm. maahanmuuttajien integroitumista Suomeen. Sekä kysymyksiä, jotka liittyvät rasismiin Suomessa ja toisaalta rasismiin Venäjän puolella, kertoo dekaani Juha Kinnunen.
Hyrmy on selvittänyt myös Suomen ja Venäjän väliseen rajakauppaan liittyviä kysymyksiä korruption näkökulmasta. Kinnunen myöntää aiheen korruption olevan Venäjällä tulen arka aihe. Onhan Venäjällä surmattujen toimittajien kohteena ollut juuri korruptio ja lahjonta.
- Emme ole tutkineet joitain yksittäisiä tapauksia vai aihetta kokonaisuutena. Olemme myös kaikissa näissä kuvioissa pyrkineet hankkimaan sellaiset kumppanit Venäjän puolelta, joilla on jo yhteyksiä kyseisiin tutkimuksiin siellä, painottaa Kinnunen.
Haku Suomen Akatemian seuraavaan huippuyksikköohjelmaan kaudella 2012 - 2017 on menossa. Tuleva huippuyksikköohjelma tarjoaa kuusivuotisen rahoituksen tutkimusryhmille ja niiden yhteenliittymille. Kinnusen mukaan Hyvinvointi ja raja -hankkeen osalta ollaan tekemässä hakemusta.
- Meillä on lähdössä hyvin pitkän valmistelun tuloksena Suomen Akatemiaan huippuyksikköhakemus.
Huippuyksiköksi pääseminen on kilpailtu alue.
- Kilpailu on erittäin ankara. Jo huippuyksikköhakemuksen tekeminen on arvioitava varsin kriittisesti. Sinne on turha lähteä niin kutsutusti soitellen sotaan, toteaa Kinnunen.
Suomen Akatemia arvioi huippuyksikköhakemukset kansainvälisessä vertaisarvioinnissa, jossa tieteellinen laatu on tärkein kriteeri.
Rajatutkimuksen tulevaisuuden Kinnunen näkee lupaavana.
- Näyttäisi sille, että kaikki ne keskustelut mitä olemme käyneet Itä-Suomen yliopiston strategisesta painotuksesta myös opetusministeriön kanssa, on rajatutkimus pikemminkin vahvistumassa, sanoo Kinnunen.
Tutkija Leena Palotie: Miten perimän kartan selviäminen muokkaa käsitystämme ihmisestä ja ihmisyydestä?
14.5.2007
Kevään yhteishaku käynnistyy
1.3.2010
Biomassojen polton pienhiukkaspäästöihin kiinnitettävä huomiota
Nimi: Jyri Lautala (vieras)
Olli se on kova mies!
Nyt pitää ens kesäksi makkaratulillekin hommata sellaset sähkövimpaimet, ett...
Näytä kommentti
Raskausdiabetes odottavien äitien vitsauksena
Nimi: Odottava äiti (vieras)
Yle kertoi tutkimuksesta jonka mukjaan raskausdiabetekset saattavat kaksin- tai jopa...
Näytä kommentti
Antero Karumaa: Onko asevelvollisuus aikansa elänyt?
Nimi: Hah! (vieras)
Vaikuttaa vähän siltä ettei Jaana ole yksi niistä, joka aseisiin tarvittaessa tarttuu.
Aseistakielt...
Näytä kommentti
Antero Karumaa: Onko asevelvollisuus aikansa elänyt?
Nimi: Jaana (vieras)
Aivan selvästi meillä on kulunut jo liian kauan edellisestä sodasta tai suuresta selkkauksesta Venä...
Näytä kommentti
STM kampanjoi sikainfluenssarokotuksen puolesta Facebookissa
Nimi: Karsi kärsä (vieras)
Kärsiskö nyt myös Irc-Galleriassa:
http://irc-galleria.net/community/3307017
Näytä kommentti
Kirjoita uusi kommentti