Korkeakoulujen opiskelijavalinnat remonttiin

Anne Heikkinen - 18.3.2010 - 14:23:43

Kuva: Anne HeikkinenNuorten siirtymistä toiselta asteelta korkeakouluopintoihin halutaan nopeuttaa uudistamalla korkeakoulujen opiskelijavalintaa. Opetusministeriön työryhmä ehdottaa, että opiskelijat valitaan pääosin ylioppilas- tai ammattitutkinnon arvosanojen perusteella.  Uudistus nopeuttaisi korkeakoulututkinnon suorittaneiden siirtymistä työmarkkinoille vähintään vuotta nuorempina kuin nykyisin.

Opetusministeri Henna Virkkuselle luovutetun ehdotuksen mukaan yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin haetaan samassa yhteishaussa. Nykyiset erilliset järjestelmät yhdistetään ja uusi järjestelmä ehdotetaan otettavaksi käyttöön vuoden 2013 valinnoissa.
 
Ensimmäistä opiskelupaikkaa hakevien asemaa parannetaan luomalla erillisvalinta niille, joilla jo on opiskeluoikeus korkeakoulussa. Ehdotus mahdollistaa käytettävissä olevien opiskelijapaikkojen tehokkaan käytön, kun korkeakoulujen sisäinen liikkuvuus saadaan pois ensimmäistä opiskelupaikkaa hakeville tarkoitetusta yhteishausta.
 
Työryhmä ehdottaa myös, että haku korkeakouluihin tapahtuisi laajempiin kokonaisuuksiin kuten tiedekuntiin tai koulutusaloille, ei suoraan oppiaineeseen kuten nykyisin.  Tämä helpottaa korkeakoulujen opintotarjonnan ymmärtämistä.  

Työryhmä korostaa tavoitteellisen opinto-ohjauksen tärkeyttä - lukiosta ei lähdettäisi ilman jatko-opintosuunnitelmaa. Sen laatiminen on opiskelijan ja koulun yhteinen tehtävä.
Työryhmä korostaa myös elinikäisen oppimisen mahdollisuuksien toteuttamista.

Työryhmä ehdottaa korkeakoulujen ja ammatillisen koulutuksen rahoituksen sitomista nykyistä vahvemmin toiminnan laadukkuuteen, tehokkuuteen ja tuloksellisuuteen.  Tämä ohjaa korkeakouluja ja ammatillista koulutusta antavat järjestämään opintoprosessit siten, että opiskelijoiden on mahdollista valmistua tavoiteajassa.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
Kuva CAPTCHA
Enter the characters shown in the image.
Footer