Reetan tarina: Lukihäiriöinen yliopistossa

Kari Salmela - 3.6.2010 - 09:07:04

Lukihäiriöisiä on aiemmin pidetty laiskoina tai tyhminä. Viimeisten vuosikymmenten aikana käsitys on kuitenkin muuttunut kun häiriö on kyetty diagnosoimaan. Häiriö on spesifinen, eikä esiinny yleensä puheessa. Lukihäiriö on neurobiologinen tai neurologinen häiriö, eikä sillä ole mitään tekemistä älykkyyden kanssa. Lukihäiriöisellä on vaikeuksia tuottaa ehjää tekstiä; kirjaimia tai sanoja puuttuu kirjoitetusta tekstistä.

Itä-Suomen yliopistossa terveystaloustiedettä opiskeleva Reetta tietää, kuinka vaikean polun lukihäiriöinen joutuu käymään alakoulusta saakka pysyäkseen muiden mukana koulutyössä.

Niin ja sen lisäksi lukihäiriöinen on vielä hyvin usein koulukiusattu. Niin oli Reettakin.

Reetta, vaikka rohkea ja sisukas nainen onkin, halusi esiintyä haastattelussa vain etunimellään. Se kertoo, kuinka arka aihe lukihäiriö on.

 

Kieliklinikka tarjoaa apua

Lehtori Mirja Pesonen Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampukselta kertoo ohjanneensa useita lukihäiriöisiä erityisesti lopputyön tekemisessä.

– Kun opiskelija ottaa yhteyttä ja kertoo vaikeuksistaan, on meillä mahdollisuus tehdä lukihäiriötesti jos sitä ei aiemmin ole tehty. Sitten katsomme miten voimme auttaa, kertoo Pesonen.

Opinnoissaan lukihäiriöinen voi menestyä pitkällekin. Pesonen muistelee lukihäiriöisen tehneen väitöskirjankin.

 

Varhaisesta diagnoosista apua

Lukihäiriöisen on mahdollista saada koulussa ja opinnoissaan esimerkiksi lisäaikaa koetilaisuuksissa. Reetta painottaa, että varhainen diagnoosi auttaa lasta ja nuorta saamaan ajallisesti erilaisen kohtelun kokeissa.

– Toivon, että vanhemmat teettävät testin varhaisessa vaiheessa, niin se helpottaa kaikkien elämää. Varsinkin lapsen, sanoo Reetta.

 

Kuuntele Reetan ja Mirja Pesosen haastattelu kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto 19'17"

 

Lähettäjä: Katja (vieras) - 9.6.2010 - 11:24:51

Ihana Reetta että kerroit tästä. Oma tyttäreni painii vastaavien ongelmien kanssa, oli pakko ihan pysähtyä kuuntelemaan tätä radiosta.

Lähettäjä: Pate (vieras) - 16.6.2010 - 07:25:00

Hienoa kun toit asian esille rohkeasti. Olen käynyt peruskouluni tarkkailuluokalla alusta asti ja kaiken lisäksi minut sijoitettiin lasten kotiin koko lapsuuteni ajaksi. Peruskoulusta selvisin juuri ja juuri. Kirjaimellisesti minua pidettiin laiskana, tyhmänä ja ongelmallisena eikä odotukset kohdallani olleet ihmeelliset.

Aikuisiällä opiskelin lukion ja yo-tutkinnon sekä samalla minulle ensimmäisen kerran kerrottiin, että minulla on lukihäiriö. Tämä ilmenee kuullun ymmärtämisessä, kirjoittamisessa ja lukemisessa siten, että jotain kirjaimia jää pois tai joitain tulee liikaa. Lukion jälkeen kipinä opiskeluun alkoi ja opiskelin amk-tutkinnon sillä seurauksella, että olen yliopisto opiskelija nykyään. Lukihäiriö haittaa edelleen ja tulee paremmin esille kieliopinnoissa, mutta edelleen näyttää siltä, että valmistun yliopistosta vaikka muiden mukaan minun pitäisi olla "ei mikään". Lukihäiriöisen elämään vaikuttaa myös muiden asenteet, ehkä liikaakin.

Lähettäjä: Reetta (vieras) - 16.6.2010 - 14:42:27

Hei, ja kiitos kommenteista!

Tässä huomaa, ettei sitä ole yksin tai ainoa "kummajainen" tässä maailmassa. Hienoa kuulla Pate, että sinäkin olet selvinnyt elämässi pitkälle! Näitä tarinoita tarvitaan :)

Tsemppiä Katja matkaan niin tyttärellesi kuin sinullekkin. Vanhempien tuki oli minulle tärkeää, ja he olivat ne henkilöt jotka vaativat minulle apua ensimmäisinä kouluvuosinani. Joten vanhempien roolia ei voi vähätellä oppimisvaikeuksista kärsivän lapsen rinnalla. Minun vanhempani ovat aina kannustaneet minua eteenpäin ilman painostusta, sekä hyväksyneet minut (vaikka kouluarvosanat eivät olekkaan olleet huippuja).

Meidän kaikkien pitää muistaa, että lahjakkuutta on monenlaista. Kouluarvosanat eivät määrää tai kerro sitä tuleekoo yksilö menestymään elämässään!

Mukavaa kesää kaikille!

Lähettäjä: Nadja (vieras) - 5.9.2014 - 22:08:30

Kiitos, että kerroitte tarinanne. Itselleni todettiin lukihäiriö pari viikkoa sitten (vasta amk:ssa) aikaisemmat opinnot ovat menneet suht hyvin tietty jouduin tekemään enemmän töitä kuin muut. Diagnoosi oli minulle, jotenkin aika järkytys eteenkin kun kysymys ei ollut lievästä lukivaikeudesta. Tuntui, että tämä voisi olla este tulevaisuuden haaveilleni! On ihnaa kuulla, että lukihäiriön kanssa voi selvitä pitkälle :)

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
17 + 2 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer