Suomen laatupalkinto -kilpailu toi Savonialle kunniamaininnan

Kimmo Salvén - 12.11.2010 - 09:16:03

Savonia-ammattikorkeakoulu sai kunniamaininnan Suomen laatupalkinto -kilpailussa. Tasavallan presidentti Tarja Halonen jakoi 11.11.2010 Helsingin Kalastajatorpalla pidetyssä juhlagaalassa Suomen laatupalkinnot ja Vuoden laatuinnovaatio -palkinnot eri sarjojen voittajille.

Suomen laatupalkinto -kilpailun voittajaksi valikoitui Veikkaus Oy sarjassa "Suuret yritykset".
Arviointiryhmän mukaan Veikkaus osoittaa useita erinomaisuuden tunnuspiirteitä toiminnassaan, kuten visionäärinen, innostava ja vastuullinen johtajuus, henkilöstö menestyksen tekijänä sekä kumppanuuksien rakentaminen. Lisäksi Veikkaus on oman toimialansa pioneeri ja esikuvaorganisaatio.

Savonia-ammattikorkeakoulu sai kilpailussa "Recognized for Excellence" -tunnustuksen, eli tunnustuksen erinomaisuudesta. Tunnustus kohdistui Savonia-ammattikorkeakoulun terveysalan koulutukselle.

Suomen laatupalkinto -kilpailussa on neljä sarjaa, joista kussakin jaetaan yksi laatupalkinto. Arviointikriteeristönä on EFQM-malli, jossa painotetaan erityisesti strategiatason toimia. Kilpailu oli nykymuotonsa viimeinen, sillä vuoden 2011 kilpailu tullaan järjestämään uudistetuin säännöin.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
10 + 9 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer