Itä-Suomen yliopisto ylitti varainkeruutavoitteensa

Jaa sivun osoite |

YLE Savo - 2.12.2010 - 12:17:46

Itä-Suomen yliopiston varainkeruu on ylittänyt tavoitteensa. Yliopisto on saanut torstaina 400 000 euron lahjoituksen Sigrid Juséliuksen säätiöltä. Lahjoitus nostaa varainkeruun tuoton 5,2 miljoonaan euroon, kun tavoitteena on ollut viisi miljoonaa euroa.

Sigrid Juséliuksen säätiö lahjoittaa kaikkiaan 2,4 miljoonaa euroa kuudelle yliopistolle, joissa tehdään lääketieteen huippututkimusta. Itä-Suomen yliopiston lisäksi 400 000 euroa saavat Helsingin yliopisto, Tampereen yliopisto, Oulun yliopisto, Åbo Akademi ja Turun yliopisto.

Sigrid Juséliuksen säätiön lahjoituksen myötä yliopiston varainkeruu on tuottanut noin 5,2 miljoonaa euroa. Yliopiston ensimmäisenä tavoitteena oli saada kasaan miljoona euroa. Sen jälkeen tavoitetta korotettiin kolmeen miljoonaan ja siitä edelleen viiteen miljoonaan euroon.

Valtio on luvannut yliopistoille vastinerahaa 2,5-kertaisena omarahoitusosuuteen verrattuna. Itä-Suomen yliopiston tähän mennessä keräämä 5,2 miljoonaa euroa kasvaa valtion osuuden jälkeen 18,2 miljoonaan euroon.

Viestintäjohtaja Liisa Hakola kertoo, että nyt viimeinenkin tavoite on ylitetty eikä sitä enää virallisesti koroteta. Hakola on erittäin tyytyväinen tämänhetkiseen tulokseen, mutta työtä varainkeruun parissa aiotaan kuitenkin jatkaa.

Torstaina merkittävän lahjoituksensa julkistanut Sidgrid Juséliuksen säätiön tarkoituksena on tukea kansallista ja kansainvälistä lääketieteellistä huipputason tutkimusta. Säätiö on Suomen suurin yksityinen lääketieteellisen huippututkimuksen tukija.

Säätiö jakaa vuosittain lääkealan huippututkimukseen ja tutkijoiden työllistymiseen apurahoja noin 15 miljoonaa euroa. Säätiön apurahoista vähintään kolme neljäsosaa jaetaan kotimaisille tutkijoille.

Sigrid Juséliuksen Säätiö perustettiin vuorineuvos Fritz Arthur Juséliuksen (1855-1930) testamentilla hänen 11-vuotiaana kuolleen Sigrid-tyttärensä muistoksi.

Sigrid Juséliuksen lahjoitus on yksi suurimmista lahjoituksista, jonka Itä-Suomen yliopisto on saanut. Tähän mennessä suurimmat lahjoittajat ovat olleet iisalmelainen Olvi-säätiö ja kuopiolainen Saastamoisen Säätiö, jotka molemmat lahjoittivat miljoona euroa.

Yliopistojen varainkeruu jatkuu kesäkuun loppuun saakka.

YLE Savo

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
Enter the characters shown in the image.
Footer