Leikkaus- ja anestesiahoitajien työtä ei tunneta

Kimmo Salvén - 19.12.2010 - 14:27:21

Suurin osa suomalaisista joutuu jossain elämänsä vaiheessa puudutuksessa tai nukutuksessa tehtävään toimenpiteeseen. Vaikka tässä törmätään yleensä myös leikkaus- tai anestesiahoitajiin, heidän toimenkuvansa ei potilaalle välttämättä avaudu.

Yllättävää sen sijaan on, että tuoreen, viisi yliopistosairaalaa kattavan väitöstutkimuksen mukaan nämä työtehtävät eivät ole kovin tuttuja myöskään muille sairaanhoitajille tai lääkäreille.

– Tämä johtuu siitä, että aika harvoissa ammattikorkeakouluissa sairaanhoitajan opintoihin kuuluu harjoittelua leikkaussalissa, kertoo väitöstutkimuksessaan leikkaus- ja anestesiahoitajien työnkuvia tutkinut THM Erja Tengvall. Tengvall toimii itse lehtorina Savonia-ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan yksikössä Kuopiossa.

Työnkuvien tunnettuuden vähäisyys vaikuttaa Tengvallin mielestä myös näihin hakeutumiseen.
– Tällä hetkellä kaikista suurin henkilöstöryhmävaje on nimenomaan leikkausyksiköissä. Yksi syy on siinä, ettei tiedetä mitä näiden tehtäviin kuuluu.

Tutkimuksessa selvitettiin työn näkyvämmäksi tekemistä ja kehitettiin ammattipätevyysmalli, joka on on ensimmäinen suomalainen tutkittuun tietoon pohjautuva kuvaus leikkaus- ja anestesiahoitajien työtehtävistä. Mallia voidaan käyttää apuna sairaanhoitajien peruskoulutuksen sekä leikkaus- ja anestesiahoitajien erikoistumis- ja jatko-opintojen suunnittelussa.

Tutkimuksen perusteella hoitajien työtehtävien kirjo on eri sairaaloissa jokseenkin vaihteleva, kertoo Erja Tengvall:

kuuntele Kesto 13'33"


THM Erja Tengvallin hoitotieteen alaan kuuluva väitöskirja Leikkaus- ja anestesiahoitajan ammatillinen pätevyys. Kyselytutkimus leikkaus- ja anestesiahoitajille, anestesiologeille ja kirurgeille tarkastettiin Itä-Suomen yliopistossa 26.11.2010.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
2 + 1 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer