Kotona on hyvä olla

Anne Heikkinen - 17.1.2012 - 10:34:20

Väestö ikääntyy, sen me kaikki tiedämme. Yhtä lailla yhä useampi ikääntynyt haluaa asua kotona mahdollisimman pitkään. Kuinka siis ylläpitää toimintakykyä niin, että kotona asuminen mahdollistuu, fyysinen kunto pysyy yllä ja elämänlaatu mielekkäänä?

Terveystieteiden maisteri Kristiina Niemelän väitöstutkimuksessa testattiin kahta mallia: iäkkäiden kotona, avustajien tukemana tehtyä kotikuntoutusta sekä jousikeinutuolissa tehtävää keinutuoliharjoittelua fyysisen kunnon ylläpitämiseksi.

– Kotikuntoutusavustajien tukema kuntoutus sekä keinutuoliharjoittelu kohensivat iäkkäiden kokemusta elämänlaadustaan, terveydestään ja liikkumiskyvystään. Juuri näillä asioilla on merkitystä kun ajatellaan kotona selviytymistä. Fyysisessä suorituskyvyssä ei tapahtunut valtavia muutoksia, mutta näissäkin mittareissa näkyi, että toimilla voitiin estää toimintakyvyn romahtamista, Kristiina Niemelä kertoo.

 

Keinumalla kuntoon

Pehmeästi kiikuttava keinutuoli on toiminut kivunlievityksen apuvälineenä jo pitkään esimerkiksi sairaaloiden synnytysosastoilla. Kristiina Niemelä testasi, kuinka keinutuoli soveltuisi iäkkäiden kotikuntoutuksen apuvälineeksi.

– Jousikeinutuoli on perinteiseen keinutuoliin verrattuna vähän pienempi, se keinuu pienen kehikon päällä vietereidensä ansiosta. Siitä on tullut hyvin suosittu iäkkäiden keskuudessa, sillä siitä on helpompi päästä ylös ja keinuva liike ei ole niin pitkä ja syvä. Jousikeinutuoli on osoittautunut myös turvalliseksi, sillä se ei kovin helposti kaadu taaksepäin.

Niemelän keinutuoliharjoittelututkimukseen osallistui 51 iäkästä naista. Keinutuoli osoittautui varteenotettavaksi kotiharjoitteluvälineeksi ja säännöllinen keinutuoliharjoittelu kohensi tutkittavien fyysistä toimintakykyä.
– Jousikeinutuoli antaa hyvät mahdollisuudet tehdä siinä muutakin kuin keinua. Keinuva liike vie mukanaan ja liikkeeseen on helppo yhdistää harjoitteita, kuten polven nostoja, jalkojen ojennuksia, nilkkojen koukistuksia ja ojennuksia. Keinutuoliharjoittelu oli hauskan näköistä harjoittelua ja yleensä myös hymy tuli herkästi esiin, Niemelä mainitsee.

kuuntele Kesto 8'11"

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
5 + 0 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer