Uniapnean merkittävin riskitekijä on ylipaino. Laihduttaminen on ylipainoisilla tärkeä ja tehokas uniapnean hoitomuoto, todetaan LL Johanna Sahlmanin väitöstutkimuksessa. Hoito auttaa hillitsemään niin uniapneaa kuin lihavuuden liitännäissairauksiakin.
Uniapneasta kärsii arviolta noin 150 000 suomalaista, puolessa tapauksista voidaan puhua lievästä uniapneasta. Joidenkin tutkimusten mukaan jopa joka neljännellä tai viidennellä suomalaisella olisi jonkinasteinen unenaikainen hengityshäiriö.
– Ylipaino on paitsi uniapnean riskitekijä, mutta uniapnea myös lisää lihomisen riskiä, Sahlman kuvailee ylipainon ja uniapnean muodostamaa noidankehää.
Niin ylipaino kuin lihavuuskin lisäävät elimistön tulehdustilaa, mikä taas altistaa lihavuuden liitännäissairauksille, kuten verenpainetaudille, sepelvaltimotaudille, aivoverenkiertohäiriölle ja diabetekselle..
Lievää obstruktiivista uniapneatautia sairastavia potilaita on tutkittu Kuopion yliopistollisen sairaalan korva-, nenä ja kurkkutautien klinikassa yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston kanssa vuodesta 2004. Osana tutkimusta selvitettiin KYS:ssa hoidettujen, lievää obstruktiivista uniapneatautia sairastavien työikäisten aikuisten oireita ja unenaikaisten hengityskatkojen määrää neljän vuoden seurannassa.
Jo lievääkin uniapneaa kannattaa hoitaa, sillä hoitamattomana uniapneatauti pahenee lisäten unenaikaisia häiriöitä entisestään.
– Jos ei aloiteta yönaikaista ylipainehoitoa, ei laihduteta eikä nielun alueelta leikata mitään, jo noin neljän vuoden seurannassa suuri osa potilaista saa enemmän oireita, hengityskatkot lisääntyvät, jopa puolet potilaista kehittää keskivaikeatasoisen uniapneataudin, Sahlman kertoo tutkimuksen tuloksista.
Kuuntele Sahlmanin haastattelu kokonaisuudessaan:

Timo Airaksinen: Tehokkuus - hyvän elämän ehto vai este?
Nimi: Hannu Rainesto (vieras)
..kuitenkin haluan korostaa sitä mikä jäi Timolta sanomma että koneen rytmi on kapitalismin ja sen...
Näytä kommentti
Sukupolvien välisen historiallisen tiedon siirto ja nuorten kansalaistoiminta
Nimi: Nimetön (vieras)
Ei minusta lainkaan surkea tai yksisilmäinen. Hyvä kokonaisuus ja mielenkiintoinen aihe tämä oli.
Näytä kommentti
Sukupolvien välisen historiallisen tiedon siirto ja nuorten kansalaistoiminta
Nimi: Nimetön (vieras)
Luento oli surkea. On uskomatonta miten yksisilmäisesti yliopistomies luennoi historiasta. Suomen...
Näytä kommentti
Kuopiosta Suomen ensimmäinen Mobiilikunta
Nimi: Nimetön (vieras)
Ei näemmä ole androidille tarjolla vielä.
Näytä kommentti
PREP-estäjillä muistisairauksien kimppuun?
Nimi: Kiitos (vieras)
Pitääpä tutustua. http://en.wikipedia.org/wiki/Berberine
Näytä kommentti
Teemana terveys: Voiko kulttuuri hoitaa?
30.3.2012
Linkki haastatteluun ei toimi?
Kiitokset huomiosta, vika on korjattu.