Leikkaukseen kotoa -toimintamalli karsii turhia vuodeosastopäiviä

Anne Heikkinen - 29.3.2012 - 09:54:34

Alati niukkenevat resurssit ja kasvava hoidontarve pakottavat terveydenhuollon toimijat miettimään uusia malleja toteuttaa tehokasta, mutta ehdottoman hyvää hoitoa. Yksi jo hyväksi havaituista, tuoreista keinoista on niin sanottu LEIKO-toimintamalli, jossa potilas saapuu leikkaukseen toimenpidepäivän aamuna suoraan kotoa. LEIKO helpottaa painetta täysillä vuodeosastoilla ja leikkaa leikkauspotilaiden hoidon kustannuksia.

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa LEIKO-toimintaa on ollut jo muutaman vuoden ajan, mutta nyt toimintaa on tehostettu perustamalla LEIKO-tiimi kirurgian yhteisosastolle.
– Meillä on parikymmentä vuotta pitkä kokemus päiväkirurgiasta. Sen rinnalle on viime vuosina perustettu LEIKO-prosessia, joka tarkoitta sitä, että hoito jatkuu leikkauksen jälkeen sairaalassa, kertoo apulaisylilääkäri, kirurgian palveluyksikön johtaja Leena Setälä.

LEIKO-toiminta sopii monenlaisiin toimenpiteisiin.
– Edellytyksenä on että potilas on sen kuntoinen, että voi valmistautua leikkaukseen kotona ja valmistautumiseen ei liity monimutkaisia tutkimuksia tai interventioita, jotka vaativat sairaalaolosuhteita.

Kuopiolaisella Maija Haataisella on toiminnasta hyviä kokemuksia.
– Minä sanoisin näin, että lyhyeltä matkalta ihan hyvä omasta sängystä nousta, mutta sitten en tiedä miten pitkämatkalaiset suhtautuu, Haatainen miettii.

Apulaisylilääkäri Leena Setälä on samoilla linjoilla.
– On tehty potilastyytyväisyyskyselyjä ja näiden mukaan potilaat arvostavat kotona nukuttua yötä. Muita hyötyjä voi olla sekin, että me keskitymme miettimään potilaan tarpeita saada tietoa hoitojaksosta etukäteen. Kolmas hyöty on se, että mitä lyhyemmän ajan potilas viettää sairaalassa, sitä vähemmän hän altistuu sairaalan mikrobeille.

kuuntele Kesto 12'50"

 

Footer