Luvassa rauhallinen rapukausi

Kimmo Salvén - 16.7.2012 - 08:09:15

Kuva:Mari KeinänenViileä ja sateinen alkukesä lupailee rauhallista rapukesää. Lauantaina 21.7.2012 alkava rapukausi voi olla hiljainen, mutta kauden edetessä saaliit kasvavat ja nousevat normaalille tasolle. Poikasten kuoriutuminen ja rapujen kuorenvaihdot ovat myöhässä eikä pintavesien lämpeneminen viimeisen viikon aikana ehdi korjata tilannetta. Odotettavissa on kuitenkin 7–9 miljoonan ravun saalis, josta jokirapuja on 2–3 miljoonaa ja täplärapuja 5–6 miljoonaa. Ravustus alkaa lauantaina 21.7. klo 12.

Täplärapusaaliiseen vaikuttaa sään lisäksi täpläravun herkkyys kannanvaihtelulle. Jokirapujen saalis on puolestaan vakaa vuodesta toiseen, ehken tosin hieman määrältään laskeva rapuruton vuoksi. Jokirapusaalista lisää innostus jokiravun istuttamiseen, joten uusia pyydettäviä jokirapukantoja syntyy jatkuvasti.

Viime kesien lämpimät kelit ja pitkään jatkunut kasvukausi näkynee tämänkin vuoden rapusaaliissa. Erityisesti täplärapuvesillä voi ravustaja saadaan kauden loppua kohti runsaan saaliin. Rapukauppa käy perinteisen vilkkaana joten kasvusuunnassa olevan rapusaaliin kauppaamiseen kannattaa panostaa. Mökkiläisten oma ravustus tosin syö osan rapumarkkinoista, mutta on omiaan elvyttämään rapukulttuuria ja rapujuhlia.

Kaikkien 18–64 -vuotiaiden ravustajien tulee maksaa valtion kalastuksenhoitomaksu (22 €/vuosi tai 7 €/7 vuorokautta). Kaikkien ravustajien tulee lisäksi hankkia vesialueen omistajan, esim. osakaskunnan myymä lupa. Tämän luvan hinta vaihtelee.

 

Rapuruton kanssa on oltava erityisen tarkkana

Rapurutto on vastavalmistuneessa Kansallisessa vieraslajistrategiassa (luettavissa osoitteessa http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/ymparisto/luonnonmonimuotoisuus/viera...) virallisesti määritetty erityisen haitalliseksi. Uunituore tutkimustieto rapuruton monimuotoisuudesta ja mahdollisista rapuruttoa kantavista jokirapukannoista tekee sekä ravustuksesta että rapukantojen hoidosta entistä mielenkiintoisempaa ja vaativampaa. Jokaisen ravustajan vastuu korostuu entisestään ja vesistöstä toiseen liikkuvan on huolehdittava kalastus- ja ravustusvälineiden puhdistamisesta.

 

Rapustrategiasta vauhtia rapukantojen hyödyntämiselle

Hallinnon, yrittäjien ja järjestöjen yhteistyönä valmistelema Kansallinen rapustrategia on valmistumassa kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Strategiassa tullaan määrittämään minne rapuja voidaan viranomaisen luvalla kotiuttaa ja minne ei. Strategiassa myös esitetään keinoja elinvoimaisien rapukantojen nykyistä tehokkaammaksi hyödyntämiseksi esimerkiksi osana ammattikalastusta sekä miten ravustusta ja ravustuskulttuuria voitaisiin hyödyntää osana maaseutumatkailua.

Lähde: Itä-Suomen yliopisto


Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
5 + 1 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer