Antibioottiresistenssi vaikeuttaa potilaiden hoitoa

Kimmo Salvén - 18.11.2012 - 15:18:57

Antibiooteista tulee yhä voimattomampia kehittyvien bakteerikantojen edessä. Tietoisuutta antibiooteista ja niiden oikeasta käytöstä halutaankin lisätä tänään vietettävällä Euroopan Antibioottipäivällä.

Yhä useampi bakteeri on vastustuskykyinen eli resistentti jollekin antibiootille eli mikrobilääkkeelle. Nämä antibioottiresistentit bakteerit vaikuttavat jo esimerkiksi välikorvatulehdusten, poskiontelotulehdusten, virtsatietulehdusten ja tippurin hoitoon Suomessa.

Syynä vastustuskykyisten bakteerikantojen kehittymiseen on leväperäinen ja antelias antibioottien määrääminen, mutta myös potilaiden huono hoitomyöntyvyys tai lääkärin antamien ohjeiden puutteellinen noudattaminen.

Usein antibiootteja määrätään myös virusperäisiin sairauksiin, vaikka antibiootit eivät näihin auta. Lääkärin voi olla helpompi päästä antibioottia mielenrauhaansa kärttävästä potilaasta myöntymällä tämän tahtoon. Monesti antibioottikuuri kuitenkin jätetään kesken, tai jäljelle jääneellä vajaalla kuurilla itselääkitään seuraavan sairauden kohdalla. Kaikki nämä tilanteet ovat omiaan vahvistamaan bakteerikantoja.

Muistettavaa:

  • Antibiootit tehoavat vain bakteereihin, muussa käytössä niistä ei ole hyötyä
  • Antibiooteillakin on haittavaikutuksia (ripuli, suolistobakteerikannan tasapainon horjuttaminen)
  • Käytä antibiootteja lääkärin antamien ohjeiden mukaisesti
  • Älä jätä kuuria kesken
  • Hävitä kuurin jälkeen yli jääneet antibiootit asianmukaisesti (lisätietoja apteekista)
  • Älä aloita kuuria omin päin, se voi olla tarpeeton tai jäädä alitehoiseksi

Vääränlainen antibioottien käyttö voi tuottaa hengenvaarallisia tilanteita - tulevaisuudessa. Nykyinen bakteerikantojen kehittyminen voi palauttaa meidät terveydenhuollossa aikaan ennen antibiootteja, jolloin keuhkokuume oli kuolemantuomio.

Lähteet: Tautien ehkäisyn ja valvonnan eurooppalainen keskus (ECDC), Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

 

Footer