Ammattina ihmisten kohtaaminen

Anne Heikkinen - 16.10.2013 - 14:50:06

– Ihmisten kohtaamista voi ja pitää harjoitella, toisilla se sujuu luontaisesti helpommin ja toisilla vie pidemmän aikaa oivaltaa, mistä hoitamisessa on kysymys, kiteyttää THM Merja Jokelainen sairaanhoitajan ammatillisen identiteetin löytymistä.

Kuva: Itä-Suomen yliopistoJokelaisen väitöstutkimuksessa tarkasteltiin hoitotyön opiskelijoiden harjoittelun ohjausta.
– Työskentelen Savonia-ammattikorkeakoulussa hoitotyön lehtorina ja olen pitkään ohjannut opiskelijoita käytännön työelämässä. Aihe on aina ajankohtainen ja lisämausteena oli tutkia kahden eri kulttuurin käytänteitä harjoittelunohjauksessa, Jokelainen sanoo. Suomen lisäksi harjoittelun käytänteitä selvitettiin Britanniassa.

Oikeisiin töihin lähteminen on opiskelijalle jännä paikka. Oleellisinta on päästä testaamaan jo opittuja taitoja ja työskentelemään aidossa työympäristössä ja -yksikössä.
– Kyllä opiskelijoilla on ramppikuumetta ennen harjoittelua ja mietitään, että mitä minä osaan ja osaanko minä. Sinne lähdetään testaamaan omaa osaamista ja myös oppimaan uutta.

Mutta millaiset seikat edesauttavat opiskelijamentoroinnin onnistumista? Jokelaisen mukaan tärkeää on, että mentori on motivoitunut, kokee osaavansa omat työtehtävänsä ja on mahdollisesti käynyt myös mentorointikoulutuksessa.
– Koulutuksen jälkeen on aina helpompaa ottaa opiskelija vastaan työpaikalle. Suosittelen koulutusta ihan kaikille opiskelijamentoreille.

Yhteiskunnan tutut vitsaukset eli kiire ja resurssipula vaivaavat myös harjoittelun onnistumista. Opiskelijoiden voidaan ajatella olevan vain hyödyllisiä käsipareja arjen rutiinien selvittämisessä ja kiireessä mentorointi voi jäädä vähemmälle. Jokelainen peräänkuuluttaakin harjoittelupaikkojen laadun entistäkin tarkempaa arviointia.

– Toivoisin, että opiskelijoille välittyy harjoittelussa se kuva, että sairaanhoitajien työn arvostus näkyy ja opiskelijoita pidetään arvossa. Heistähän tulee tulevia kollegoja jopa mahdollisesti omaan työyksikköön.

kuuntele Kesto 12'27"

 

THM Merja Jokelaisen hoitotieteen alaan kuuluva väitöskirja The Elements of Effective Student Nurse Mentorship in Placement Learning Environments - Systematic Review and Finnish and British Mentors´ Conceptions (Sairaanhoitajaopiskelijoiden toimivan harjoittelun ohjauksen tekijöitä käytännön oppimisympäristöissä – Systemaattinen katsaus ja suomalaisten ja brittiläisten mentoreiden käsityksiä) tarkastettiin Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa 27.9.2013.

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
8 + 5 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer