Itä-Suomen yliopiston tutkimus kansainvälisesti korkeatasoista

Kimmo Salvén - 12.2.2014 - 09:14:42

Itä-Suomen yliopistossa tehtävä tutkimus on kansainvälisesti korkeatasoista ja vaikuttavaa, todetaan kansainvälisten arviointipaneelien tekemässä arvioinnissa.
 
Neljä kansainvälistä arviointipaneelia vieraili yliopistolla lokakuussa 2013 ja arvioi Itä-Suomen yliopiston tutkimustoimintaa vuosien 2010-2012 ajalta. Kaikissa yliopiston neljässä tiedekunnassa löytyi yksiköitä, joiden tutkimustoimintaa arviointipaneelit pitivät kansainvälisesti korkeatasoisena.
 
Arviointipaneelit korostivat monien yliopiston tutkimusalueiden tuottavan laadukasta ja arvokasta tietoa niin kansainväliselle tiedeyhteisölle kuin myös kansallisen päätöksenteon tueksi. Yliopiston tutkimus on hyvin fokusoitunut yhteiskuntaa, terveyttä ja ympäristöä koskevien haasteiden selvittämisessä.
 
Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori Jukka Mönkkönen on tyytyväinen arvioinnin tuloksiin.
– Yliopistoa on arvioitu myös kansainvälisten yliopistorankingien toimesta. Yliopisto on sijoittunut näissäkin mittareissa erittäin hyvin. Nyt tehdyn tutkimuksen arvioinnin kautta saamme tarkemman analyysin yliopiston tutkimuksen tilasta ja mahdollisuuksistamme tulevaisuudessa, Mönkkönen sanoo.
 
Kansainväliset arvioitsijat pitivät suomalaisten tieteentekijöiden tutkimusmahdollisuuksia hyvinä. He näkivät että Itä-Suomen yliopiston, samoin kuin myös muilla suomalaisilla tutkijoilla olisi erinomaiset mahdollisuudet toimia entistä tiiviimmin kansainvälisessä tiedeyhteisössä. Suomi tarjoaa erinomaisia kansallisia tietovarantoja ja tutkimusinfrastruktuureita, joista myös kansainvälinen tiedeyhteisö olisi kiinnostunut.
 
Yhtenä merkittävimpänä Itä-Suomen yliopiston haasteena arviointipaneeli koki kansainvälisen yhteistyön ja liikkuvuuden lisäämisen. Kansainvälinen yhteistyö on elinehto tutkimustoiminnan edelleen kehittämisessä.
 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
1 + 4 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer