Kela neuvoo nuoria opintotukiasioissa Mantelichatissa 15.7.

Toimitus - 15.7.2014 - 13:39:27

Kelan asiakaspalvelija on vieraana Pelastakaa Lapset ry:n tuki- ja keskustelupalvelu Mantelichatissa tiistaina 15.7 klo 16–18. Mantelichatissa voi keskustella reaaliaikaisesti asumiseen ja opintoihin liittyvistä asioista kuten opintotuesta, koulumatkatuesta ja tukien hakemisesta.

Mantelichat on osa Pelastakaa Lapset ry:n verkkonuorisotoimintaa. Opintotukiasioiden lisäksi Mantelichatissa voi keskustella myös muista aiheista vapaaehtoisen aikuisen sekä yhdessä muiden nuorten kanssa.

– Heinäkuussa voi olla vaikea saada apua ja neuvoja mistään, kun monet palvelut ovat kiinni tai toimivat rajoitetuin aukioloajoin. Päätimme järjestää heinäkuisen päivystyksen tarjotaksemme tukea nuorille, jotka puntaroivat asioita yksin, kertoo Mantelichatin vastaava työntekijä Netta Posti-Ahokas Pelastakaa Lapset ry:stä.

– Syksyn opintopaikat ovat monelle jo varmistuneet tai lähiaikoina varmistumassa. Monelle nuorelle opintoihin liittyvien etuuksien hakeminen on ensimmäinen kerta Kelan kanssa asiointiin. Pystymme tätä kautta neuvomaan, kuinka asioissa tulee edetä, toteaa asiakaspalvelua Kelan sosiaalisen median kanavissa koordinoiva suunnittelija Noora Tahvanainen.

Mantelichatiin pääsee osoitteesta www.mantelichat.fi

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Footer