Riskien tunnistaminen tärkein rapuruton hillitsemiskeino

Kimmo Salvén - 2.9.2014 - 09:42:35

Rapuaika on kuumimmillaan ja rapujuhlia järjestetään läpi Suomen. Joka vuosi jännätään sitä, millainen rapuvuosi on tulossa. Viime vuosihan oli oikeinkin hyvä, mutta tänä kesänä kylmänä kesäkuuna pelättiin jo pahinta, kylmä kesä ennätti jo viivästämään rapujen kuorenvaihtoa.

Sitten tuli kuitenkin lämmin heinäkuu joka sai rapuihin ja kuorenvaihtoon liikettä, päästiin taas normaaliin aikatauluun. Ja näin tästäkin ravukaudesta on saatu jo hyvää saalista, osa ravuista vaihtaa jo kuortaan toiseen kertaan ja käy taas kohta pyydyksiin.

Ravusta puhuttaessa keskustelu kääntyy melkeinpä väistämättä rapuruttoon.

Itä-Suomen yliopisto on tutkimuksissana vahvistanut, ettei täplärapukaan ole rapurutolle immuuni, vaan voi kuolla saatuaan riittävän annoksen eri ruttotyyppejä. Tämänkään vuoksi rapuja ei pitäisi siirtää vesistöstä toiseen, sillä samalla saattavat sekoittua myös erilaiset ruttotyypit ja muodostaa entistä vaarallisempia rapuruttokantoja.

Miten huolissaan rapuruton leviämisestä sitten pitäisi olla?
– Tilannehan elää koko ajan. Miten sitä sitten pystyy ennustamaan, sitä on vaikea sanoa. Omalla huolellisuudellaan voi tehdä paljon, kertoo rapututkija Jenny Makkonen Itä-Suomen yliopiston biologian laitokselta.

– Tärkeintä olisi muistaa, ettei niitä täplärapuja kannata levittää, sillä samalla siirretään rapurutto uudelle alueelle eikä sitä saa enää poistettua.

Itä-Suomen yliopistolla on käynnissä Rapukamu-hanke, jonka tavoitteena on parantaa tietoisuutta rapujen ja rapuruton osalta.

Kuuntele Makkosen haastattelu kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto 19'55"




Raputietoa on tarjolla myös netissä, osoitteessa uef.fi/rapukamu

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
6 + 9 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer