Parempaa sisäilmaa huonekasvien avulla

Anne Heikkinen - 10.10.2014 - 08:39:48

– Kolmesta kuuteen kasvia huoneessa parantaa huoneen sisäilmaa, toteaa yliopistotutkija Arja Tervahauta.

Itä-Suomen yliopistossa on tutkittu huonekasvien ja erityisesti viherseinien merkitystä sisäilmassa esiintyvien haitallisten yhdisteiden poistamisessa. Vanhat tutut huonekasvit, kultaköynnös ja käpäläsaniainen, osoittautuivat kammiokokeissa oiviksi ilmapuhdistajiksi, mutta tutkimusta kaivataan vielä lisää.

Aivan uusi ajatus kasvien kyvystä hävittää haihtuvia orgaanisia yhdisteitä ilmasta ei ole.
– Viitteitä oli NASAn jo 1980-luvulla tekemistä tutkimuksista, joissa avaruusalusten sisäilmasta puhdistettiin haihtuvia yhdisteitä huonekasvien avulla. Tästä virisi ajatus, että samantapaiset yhdisteet pilaavat myös asuntojen sisäilmaa ja ajateltiin, että huonekasveista voisi olla apua sisäilmaongelmaisten tilojen kunnostamiseen, Tervahauta toteaa.

Itä-Suomen yliopisto tekee tutkimusta yhteistyössä aktiiviviherseiniä valmistavan NatureVention -yrityksen kanssa.

Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto 8'53"

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
3 + 0 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer