Seikkailijan etiketti auttaa vieraiden kulttuurien kohtaamisessa

Anne Heikkinen - 27.11.2014 - 09:55:27

Eksoottisista reissuistaan ja seikkailuistaan tunnetut Riku Rantala ja Tuomas Milonoff olivat viime viikolla Kuopiossa puhumassa kulttuurien kohtaamisesta ja välillä väistämättömistä yhteentörmäyksistä Itä-Suomen yliopiston seminaarissa.

Madventures-matkailuohjelmansa tiimoilta maailmanmaineeseen kohonnut kaksikko nosti esiin muutamia nyrkkisääntöjä, joilla pärjää kulttuurissa kuin kulttuurissa. 
– Älä yleistä, älä luule, vaan kysy. Panosta ihmisten kohtaamiseen. Hyvä yritys palkitaan aina, luettelee Riku Rantala.

 

Asenteet esteenä

Itä-Suomen yliopiston Koulutus- ja kehittämispalvelu Aducaten INTOA-hankkeessa on vauhditettu maahanmuuttaneiden työllistymistä monin eri keinoin muun muassa kielten täsmävalmennuksen sekä vapaaehtoismentoroinnin avulla. 

– Asenteet ovat edelleen suurin este maahanmuuttajien työllistymisen suhteen. Tämän hankkeen aikana on tullut esille, että kielitaitokaan ei ole este. Osaamisen tunnistaminen ja työtehtävien vaatimukset pitäisi saada natsaamaan, sillä pääsisimme paljon eteenpäin, toteaa liiketoimintavastaava Sanna Iskanius.

Kuuntele Rikun, Tunnan ja Sannan haastattelu kokonaisuudessaan:

kuuntele Kesto 20'11"

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
11 + 8 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer