Lisärahoitusta sosiaalityön koulutuksen laajentamiseen

Kimmo Salvén - 25.3.2015 - 16:21:21

Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitos on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä 260 000 euroa lisärahoitusta sosiaalityön koulutuksen laajentamiseen. Rahoituksen avulla vastataan pätevien sosiaalityöntekijöiden tarpeeseen.

Tuki koulutuksen laajentamiselle osuu hyvään ajankohtaan ja vastaa monin tavoin yhteiskunnalliseen tarpeeseen. Sosiaalityön asiakasmäärät ovat kasvaneet ja henkilöstöä tarvitaan kaikilla sosiaalityön alueilla, erityisesti lastensuojelussa. Uusi laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä merkitsee sosiaalityöntekijöiden rekisteröimistä laillistetuksi ammattinimikkeeksi.

Itä-Suomen yliopisto on tällä hetkellä yksi Suomen suurimmista sosiaalityön kouluttajista. Sosiaalityön pääaineesta valmistuneet työllistyvät hyvin.

Lisärahoituksella lisätään aloituspaikkoja maisterihaussa. Hakuaika on 13.–24.4.2015.

Sosiaalityön maisteriopintoihin valitaan henkilöitä, joilla on yliopisto-, sosionomi (AMK) tai geronomi (AMK) -tutkinto sekä sosiaalityön perus- ja aineopinnot. Koulutukseen hyväksytyt opiskelijat aloittavat opintonsa syyslukukauden 2015 alussa.

Koulutuksessa painotetaan työelämävalmiuksia ja tutkimukseen perustuvaa ammattikäytäntöä. Maisterivaiheen opintojen laajuus on 120 opintopistettä.

 

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

CAPTCHA
Kirjoita kuvan sanat alla olevaan ruutuun. Tämä kysymys esitetään automaattisen roskapostin vähentämiseksi.
16 + 1 =
Ratkaise tämä pieni laskutehtävä ja anna vastaus. Esim. 1+3, anna 4.
Footer